En kuulu ainakaan seuraaviin kolmeen (yleisimpään?) kategoriaan:
1) aktiiviset harrastajat, eli tiukissa vaatteissa kesäisin hiilikuitupyörillä tai maastopyörillä eteenpäin puskevat "menin tänään vain 70 kilsaa" tyypit (dramatisoin tässä hieman, se sallittakoon). Tähän ryhmään kuulun jossakin määrin kesäisin, mutta matkani jäävät todellisia harrastajia huomattavasti lyhyemmiksi, eikä tahtotasoni (tai rungon materiaalini) ole todellisen harrastajan tasoa lähelläkään.
2) työmatkapyöräilijät, jotka varmasti ovat osittain myös ryhmän 1 jäseniä, mutta erottuvat joukosta pyöräilyn käytännöllisyydellä. He eivät pyöräile ainoastaan omaksi ilokseen, he pyöräilevät myös ympäristön hyväksi. Tähän kategoriaan haluaisin kuulua enemmänkin (ja kuuluinkin reilut kolme vuotta, kun matka oli lyhyempi), koska työmatkapyöräily on paitsi ilmiselvä win-win-situation (jonka toivottavasti työnantajapuolikin joskus huomaa, vink vink), mutta myös nykypäivänä yhteiskunnallisesti arvostettua (paitsi joidenkin autoni-on-elämäni- tyyppien mielestä). Ikävä kyllä syyllistyn helposti laiskuuteen ja mukavuudenhaluisuuteen, varsinkin jos ulkona on pimeää.
3) specialized in- pyöräilijät, joihin lasken kaikki aidosti "erilaiset" pyörät (onkohan näitä määritelty jossain virallisesti?), kuten alamäkipyörät, bmx-pyörät, nojapyörät, laatikkopyörät (suomessa harvinainen), dirt-pyörät ja cruiserit. Näihin en ole nojapyörää lukuunottamatta vielä koskaan erityisemmin ihastunut. Minulle pyörä on tehty eteenpäin menemistä varten.
Neljänteen kategoriaan, jonka tähän hätään keksin, haluan kuulua.
4) retkipyöräilijät, nuo Matti Rämöt tai Kaisa ja Christoffer Lekat jotka pyöräilevät ympäri maailmaa milloin teltassa, milloin majatalossa nukkuen. Kantavat tarvittavat välineet selässään (kuten Soininvaara), tarakallaan (Rämö) tai peräkärryssään (Lekat). Näkevät, nauttivat ja elävät. Tuossa tavassa kokea ympäristö pyörän päältä, joka päivä satakunta kilometriä polkien on jotain yksinkertaista ja ihailtavaa. Pelkkä pyöräretken ajatteleminenkin nostaa hymyn huulille.
On varmasti ihmisiä, jotka kuuluvat moneenkin näistä kategorioista, heille nostan hattua. Itse olen kokeillut työmatka- ja aktiiviharrastajapyöräilyä, mitkä ovat loistavia tapoja pitää kuntoa yllä ja kartuttaa kokemusta (ja kilometrejä), mutta pohjimmiltani olen aivan ehdottomasti retkipyöräilijä, tosin aloitteleva sellainen. Kokemusta minulla on muutamasta reilun sadan kilometrin reissusta lähialueen kaupunkeihin. Nämä kokemukset lyövät täysin kaikki muut urheilusuoritukseni, mitä pyöräilyyn liittyen olen kokenut. Suunta on siis selvillä ja kesäprojekti 2013 on pääkopassa hahmottumassa. Uudenvuoden lupauksia on siis edessä...
Jos jonkinlaisen kategorian itselleni kuitenkin kehittelisin, niin se on jotain tällaista:
5) hyötypyöräilijä, joka tulee siis erottaa työmatkapyöräilijästä edellä selväksi tulevista syistä johtuen. Hyötypyöräilijä herää vapaa-ajalla kummalliseen tarpeeseen sammuttaa tietokone, pistää normivaatteet päälle ja laukun kainaloon, astella pyöräkellariin ja lähteä liikkeelle. Aina löytyy jokin syy: hakea ruokaa, käydä syömässä, kirjastossa, alkossa, katsomassa maisemia, käydä kylässä, katsomassa leffa - sanalla sanoen tehdä aivan niitä normaaleja asioita mitä ihmiset nyt tekevät vapaa-ajallaan, mutta pyörällä.
Tiedän, ettei arkipyöräily ole mikään ihmeellinen asia sinänsä, mutta siinä vaiheessa kun uuden leivänpaahtimen tai dvd-laitteen hakee mieluummin 15 kilometrin päästä pyörällä kuin autolla/julkisilla, niin eroaa joukosta. Näitä (muiden mielestä hulluja) päähänpistoja tulee aika usein enkä osaa niitä enää hävetäkkään.
ps. kirjastosta löytyi Robert Pennin Rakkaudesta Polkupyörään- teos, mistä luin ekat pari kappaletta paikan päällä. Inspiroiva ja vaikuttava toistaiseksi, arviota tulossa myöhemmin.
JK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti