St. Peter's Winter Ale

Jouluoluiden sarjaa jatketaan tänään brittiläisen St. Peter's Winter Alen merkeissä. Luntakin on luvassa pian ja joulukuun ensimmäiselle päivälle on luvattu peräti 8 astetta pakkasta, joten hyvillä mielin alkon joulumaltaita maistelemaan.

Panimo on tuttu entuudestaankin: yksi ensimmäisiä "erilaisia" oluita mitä koskaan tuli maisteltua oli markettiolut Honey Porter, joka räjäytti pankin mahtavalla makean ja paahdetun maltaan sekoituksella. Kun pullokin oli upea muodoltaan ja etiketti kauniin pelkistetty, oli "vakavampi" olutharrastus alkanut. Hunajaportterin lisäksi olen päässyt maistamaan paria muutakin panimon tuotetta, mutta mahtavaa olisi saada käsiinsä IPA tai Christmas Ale.

Kaunis, lähes ruskea vaahto kaatuu lasiin kauniisti. Tuoksu on savuinen. Olut on väriltään varsin tumma. Tosin myöhemmillä haisteluilla sekaan lyöttäytyy jokin asiaan kuulumaton sivutuoksu.

Maistaessa nousee esiin hyvä makeuden ja paahteisuuden sekoitus, katkeruutta saisi olla lisääkin. Makeuden seasta löytyy lakritsaa ja pikkaisen suklaata pukkaa myös esiin. Aika tasapaksua tavaraa tuntuu olevan - ei yllätyksiä seassa.

Ihan kiva jälkiruokaolut tai seurustelujuoma mutta pieni pettymys silti. Olisin odottanut jotain jouluisampaa mausteisuutta. Ei aivan hintansa väärti, ensi kerralla otan mukaan sen (himoitsemani) Honey Porterin, joka voisin harkita joulupöytäänkin ihan hyvin.

Kouluarvosana: 7,5

Kiitämme: kaunis, kiva makeus ja sopiva paahteisuus

Moitimme: vähän tylsä, ei puraise tai nostata sen suurempia tuntemuksia

JK

Reitti 2000:lla

Viime aikoina on jäänyt hikiliikunnat vähän vähemmälle ja vatsassa on ollut aistittavissa löysää taikinamaisuutta. Siispä tihkukelistä huolimatta lähdin perustunturilla tekemään pienen hikilenkin Reitti 2000- maastolenkin pätkällä Vantaan Petikossa. Olen käynyt kyseisellä pätkällä monesti ennenkin mustikka- ja sienivarkaissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oikein urheilemassa. Tuolla tänään ajetulla vaatimattomalla pätkällä ei ole pituutta viittä kilometriä enempää, mutta kun otetaan pyörän laatu ja siirtymiset huomioon, olen lenkkiin oikein tyytyväinen. Onneksi ehdin pyöräillä ennen pimeän tuloa.

Tuo Petikon pätkä sisältää hyvän ja leveän maastopolun, joka on valaistu (käydessäni tosin vain ehkä joka neljäs lamppu paloi?) ja aika tasainen. Pahempia kuoppia ei tullut vastaan, joten alamäissä ei ollut pahempaa riskiä kaatumiseen. Ylämäet olivat melko helppoja ja lyhyitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kello ja lamppu ovat välttämättömät lenkkeilijöiden vuoksi.

En ole koskaan jatkanut pätkän pohjoisosasta (hyvin merkitystä risteyksestä) Serenan suuntaan (5,5 kilometriä), mutta aion sen ehdottomasti joku päivä tehdä. Serenaltahan voi kääntyä mukavasti Vihdintielle ja takaisin etelään päin, jos ei halua jatkaa pidemmällekin ja Serenassahan voi halutessaan vetäistä vaikka kahvit naamaan.

Tuo Reitti 2000 on mulle varsin tuttu ensimmäiseltä 30 kilometriltä. Olen pyöräillyt (ja kerran myös kävellyt) Rautatientorilta länsi-Vantaalle keskuspuiston läpi useaan otteeseen ja käynyt myös erillisiä retkiä Luukin komeassa maastossa. Erityisesti pidän Hauklammen kierroksesta. Joku päivä (ehkä kuitenkin paremman pyörän kanssa) aion ehdottomasti jatkaa ainakin Salmeen asti tai miksei koko kierroksenkin.

Kameraa ei tällä kertaa tullut mukaan, mutta jos lupaukset lumen tulosta ensi viikon lopulla pitävät paikkansa, aion kyllä lähteä kokeilemaan maastopätkää Serenaan asti - raporttia siis luvassa! Ehkä lumen myötä myös kaapissa odottavat jouluoluet tulee loppuviikosta ohjelmaan.

Kouluarvosana: 9

Kiitämme: mukava pieni peruslenkki, Reitti 2000:tta ajatellen erittäin hyvä opastus

Moitimme: koiranulkoiluttajat pitkine hihnoineen, reagoivat hitaasti ja osuvat aina alamäkiin!

JK

Rekolan Panimon Amerikan Serkku

Jiihaa!

Kauan baarikaapissa lymyillyt kesän kotimainen uutuus Rekolan Panimon Amerikan Serkku- ale päästetään viimein kahleistaan huolellisen jäähdyttämisen jälkeen. Poikkeuksellisesti oluen kanssa nautitaan tällä kertaa myös pikkunaposteltavaa savustetun kirjolohen merkeissä. Harvoin on ollut joku tietty olut mielessä näin paljon kuin tämä tuote, odotukset kotimaisen pienpanimoteollisuuden uutuuksiin ylipäänsä ovat korkealla.

Kuva on huono, pahoittelut!

Olut kuohuaa lasiin melko sähäkästi ja kukka kasvaa korkealle kuohumatta kuitenkaan liikaa. Kauniin kuparinen väri ja varsin samea koostumus ovat ilo silmälle - suodattamattomuus kunniaan! Amerikan Serkku- nimen assosiaatiot toteutuvat oluen ulkomuodossa kiitettävästi - ärhäkkä jenkkihän se sieltä pullosta huhuilee rehentelevällä maailmanvalloitusmeiningillään pyssyt paukkuen! Tuoksu jää ehkä vähän yksipuoliseksi, sitrusta ja sanoisinko että "vihreää teetä" tuntuisi löytyvän. Humalan tuoksuksi kai tuo "tee" täytyy tulkita. Raikas tuoksu yhtä kaikki.

Olut maistuu samettisen pehmeälle, greippisyyttä ja hedelmää jälkimaussa. Olut pistelee suussa kivasti, katkeroita löytyy. Ei niitä monipuolisimpia missään tapauksessa, mutta sitä tässä ei varmasti ole haettukkaan. Jälkimaku on kyllä harmaa kuin Suomen syksy.

Kaiken kaikkiaan hieno tulo markkinoille Rekolan Panimolta, laadukas markettiolut, jota saisi löytyä laajemmaltakin verkostolta. Sopi muuten lohen kanssa mainiosti; voisin kuvitella istuvan kotitekoisten hampurilaisten kaveriksi vielä paremmin. Valitettavasti Rekolan tuotteita on tullut vastaan varsin vähän, jotta laajempaa tuttavuutta voisi tehdä. Mutta kyllä näillä näytöillä panimon tuotteita vastaisuudessakin ostan, se on varma.

Kouluarvosana: 8+

Kiitämme: hedelmällisyyttä ja ulkomuotoa

Moitimme: maussa pelattu silti vähän varman päälle, olisi saanut olla monipuolisempi,

JK

Helppoja cocktaileja 1: Side Car

Kouluarvosanan tarjoaa helppoja ja hyviä makunautintoja kaipaaville Side Car- nimisen cocktailin. Eihän sitä aina pelkkää olutta jaksa juoda... Ohjeet tähän löysin alunperin sattumalta, mutta se löytynee useimmista cocktail-oppaista. Juoma on helppo ja nopea valmistaa ja siihen tarvitaan vain kolmea raaka-ainetta ja jäitä.

Ainekset:

- 3 cl sitruunamehua
- 3 cl Cointreauta (tai muuta appelsiinilikööriä)
- 3 cl konjakkia (tai muuta brandya)

Ravistetaan jäiden kera ja kaadetaan lasiin.

Sitruuna puskee läpi mukavasti ja konjakki antaa lempeän jälkimaun. Appelsiinilikööri tasapainottaa kokonaisuutta. Mainio drinkki joka on paitsi helppo valmistaa, myös erittäin maukas. Alkoholipitoisuus ei ole liian ankara. Seurusteluiltoihin ja heille, jotka eivät pidä konjakista sellaisenaan.

JK

Stadin Panimon American Barley Wine

Suomen hienoimpiin ja tunnetuimpiin pienpanimoihin kuuluvan Stadin Panimon American Barley Wine antaa mielenkiintoisen vasteen Laitilan Kievarin Barley Winelle, jota nautiskelin kuukausi takaperin. Laitilasta jäi käteen vähän puuromainen maku, katsotaan miten Helsingin vastineelle käy. Stadin Panimon tähän astinen lempiolueni on vain hanasta aikaisemmin löytämäni Cascadian Dark Ale, jota ei näytä löytyvän panimon nettisivuiltakaan enää. Sen soisi pääsevän pullotukseenkin joskus.

Tuoksu on huumaavan metsäinen, sanoisinko että pimeän syksyinen. Ehkä vähän lakritsainenkin? Väri tumman kuparinen. Vaahtokukka on kaunis ja runsas. Ensisiemaus tuo karkkisuutta, pihkaa, täyteläistä siirappimaista nektaria. Makeutta on sen verran, että olut hoitaa helposti jälkiruoan virkaa. Alkoholipitoisuus (8,0 %) ei puske läpi kolmosolutta enempää, mutta ei olut liian katkerakaan ole. Herkullinen kokonaisuus kaiken kaikkiaan, voittaa Laitilan tuotteen tasapainoisuudellaan mennen tullen.

Stadin Panimon American Barley Wine, pimeiden syysiltojen hiljaiseen nautiskeluun, annathan kaverinkin maistaa...

ps. Kaapissa on odottamassa pari jouluolutta lumen tulemista. Sopii toivoa, että lumi tulisi pian...

Kouluarvosana: 8,5

Kiitämme: makeutta ja metsäistä tuoksua erityisesti, alkoholipitoisuuden piilottamista

Moitimme: ---

JK

Erilaisia pyöräilijöitä, osa 1

Olen yrittänyt löytää paikkaani pyöräilyn maailmassa parin vuoden ajan, mutta tuloksetta.

En kuulu ainakaan seuraaviin kolmeen (yleisimpään?) kategoriaan:

1) aktiiviset harrastajat, eli tiukissa vaatteissa kesäisin hiilikuitupyörillä tai maastopyörillä eteenpäin puskevat "menin tänään vain 70 kilsaa" tyypit (dramatisoin tässä hieman, se sallittakoon). Tähän ryhmään kuulun jossakin määrin kesäisin, mutta matkani jäävät todellisia harrastajia huomattavasti lyhyemmiksi, eikä tahtotasoni (tai rungon materiaalini) ole todellisen harrastajan tasoa lähelläkään.

2) työmatkapyöräilijät, jotka varmasti ovat osittain myös ryhmän 1 jäseniä, mutta erottuvat joukosta pyöräilyn käytännöllisyydellä. He eivät pyöräile ainoastaan omaksi ilokseen, he pyöräilevät myös ympäristön hyväksi. Tähän kategoriaan haluaisin kuulua enemmänkin (ja kuuluinkin reilut kolme vuotta, kun matka oli lyhyempi), koska työmatkapyöräily on paitsi ilmiselvä win-win-situation (jonka toivottavasti työnantajapuolikin joskus huomaa, vink vink), mutta myös nykypäivänä yhteiskunnallisesti arvostettua (paitsi joidenkin autoni-on-elämäni- tyyppien mielestä). Ikävä kyllä syyllistyn helposti laiskuuteen ja mukavuudenhaluisuuteen, varsinkin jos ulkona on pimeää.

3) specialized in- pyöräilijät, joihin lasken kaikki aidosti "erilaiset" pyörät (onkohan näitä määritelty jossain virallisesti?), kuten alamäkipyörät, bmx-pyörät, nojapyörät, laatikkopyörät (suomessa harvinainen), dirt-pyörät ja cruiserit. Näihin en ole nojapyörää lukuunottamatta vielä koskaan erityisemmin ihastunut. Minulle pyörä on tehty eteenpäin menemistä varten.

Neljänteen kategoriaan, jonka tähän hätään keksin, haluan kuulua.

4) retkipyöräilijät, nuo Matti Rämöt tai Kaisa ja Christoffer Lekat jotka pyöräilevät ympäri maailmaa milloin teltassa, milloin majatalossa nukkuen. Kantavat tarvittavat välineet selässään (kuten Soininvaara), tarakallaan (Rämö) tai peräkärryssään (Lekat). Näkevät, nauttivat ja elävät. Tuossa tavassa kokea ympäristö pyörän päältä, joka päivä satakunta kilometriä polkien on jotain yksinkertaista ja ihailtavaa. Pelkkä pyöräretken ajatteleminenkin nostaa hymyn huulille.

On varmasti ihmisiä, jotka kuuluvat moneenkin näistä kategorioista, heille nostan hattua. Itse olen kokeillut työmatka- ja aktiiviharrastajapyöräilyä, mitkä ovat loistavia tapoja pitää kuntoa yllä ja kartuttaa kokemusta (ja kilometrejä), mutta pohjimmiltani olen aivan ehdottomasti retkipyöräilijä, tosin aloitteleva sellainen. Kokemusta minulla on muutamasta reilun sadan kilometrin reissusta lähialueen kaupunkeihin. Nämä kokemukset lyövät täysin kaikki muut urheilusuoritukseni, mitä pyöräilyyn liittyen olen kokenut. Suunta on siis selvillä ja kesäprojekti 2013 on pääkopassa hahmottumassa. Uudenvuoden lupauksia on siis edessä...

Jos jonkinlaisen kategorian itselleni kuitenkin kehittelisin, niin se on jotain tällaista:

5) hyötypyöräilijä, joka tulee siis erottaa työmatkapyöräilijästä edellä selväksi tulevista syistä johtuen. Hyötypyöräilijä herää vapaa-ajalla kummalliseen tarpeeseen sammuttaa tietokone, pistää normivaatteet päälle ja laukun kainaloon, astella pyöräkellariin ja lähteä liikkeelle. Aina löytyy jokin syy: hakea ruokaa, käydä syömässä, kirjastossa, alkossa, katsomassa maisemia, käydä kylässä, katsomassa leffa - sanalla sanoen tehdä aivan niitä normaaleja asioita mitä ihmiset nyt tekevät vapaa-ajallaan, mutta pyörällä.

Tuo tarve tulee päivittäin ja ainoastaan kaatosade tai paukkupakkanen voi viedä sen pois. Jos töiden vuoksi ei ehdi, niin seuraavana päivänä himottaa senkin edestä. Ja ne hyödyt: kunto pysyy hyvänä, säästyy rahaa, säästää luontoa, kokee uusia asioita, tulee onnelliseksi.

Tiedän, ettei arkipyöräily ole mikään ihmeellinen asia sinänsä, mutta siinä vaiheessa kun uuden leivänpaahtimen tai dvd-laitteen hakee mieluummin 15 kilometrin päästä pyörällä kuin autolla/julkisilla, niin eroaa joukosta. Näitä (muiden mielestä hulluja) päähänpistoja tulee aika usein enkä osaa niitä enää hävetäkkään.

ps. kirjastosta löytyi Robert Pennin Rakkaudesta Polkupyörään- teos, mistä luin ekat pari kappaletta paikan päällä. Inspiroiva ja vaikuttava toistaiseksi, arviota tulossa myöhemmin.

JK

Kustavilainen saaristolaislimppu

Jukopliut ku on hyvää!

Viime viikon hesarissa oli ruokasivuilla ohje kustavilaisen saaristolaislimpun valmistamiseen. Kun vielä Antto Melasniemellä oli jotain osuutta asiaan, leikkasin ohjeen irti ja aloin haalimaan ainesosia kaappiin (pyörällä totta kai). Olen tänä syksynä innostunut muutenkin tekemään omaa, tuoretta leipää. Häälahjaksi saadusta mestarileipuri-kirjasta bongasin ranskalaisen patongin ja juureen tehdyn ruisleivän ohjeet. Patonkia luultiin kaupasta ostetusti (tämä ilmeisesti siis kehu :)) ja ruisleipä oli kuin ehtaa hapanta tavaraa. Sitä piti tehdä toinenkin satsi. Juuren teko oli helppoa, mutta odotukseen meni 6 päivää.

Viimeiset ainekset hain tietenkin fillarilla töiden päätyttyä. Siinä tietää tekevänsä jotain hyvää, kun polkee tihkusateessa kymmenen kilometriä hakemaan kaupasta kaljamaltaita. Nyt ei voi mennä pieleen! Leipää vetää itseensä kolmea erilaista jauhoa ja vehnäleseitä päälle, joten ihan välttämättä aineksia ei keittiöstä heti löydy. Lisäksi taikinaan menee aimo annos piimää, mitä ei ainakaan meidän kotoota löydy oikeastaan koskaan. Kaljamaltaat tuoksuu muuten aivan järkyttävän hyvälle. Varmasti kotikaljaakin tulee kokeiltua lähitulevaisuudessa (joulupöytään?).

Taikina tehtiin lämmitettyyn piimään hiivan ja siirapin (peräti desi ja sen kyllä huomaa) sekä suolan avustuksella, jauhot ja maltaat päälle ja nousemaan. Kohonnut taikina olisi pitänyt jatkokohottaa laatikon muotoisessa vadissa, mutta sen puuttuessa käytin pyöreää vuokaa. Hyvää tuli näinkin. Leipä oli uunissa reilun tunnin, joten meinasi mennä myöhään. Vatsa ei saanut täytettä vielä illalla, sillä hurmaavasta tuoksusta huolimatta (joka seurasi sänkyyn asti) limppua ei ohjeen mukaan kannata "korkata" heti vaan vasta seuraavana aamuna täysin jäähtyneenä. Kannatti odottaa.

Ja tietenkin yöunet koskivat sitä, onko leivän sisälmys lässähtänyt vai kiinteää.

Torstaiaamuisin on aikaa nauttia aamukahvista kiireettömästi, joten leivän kimppuun. Makeus puskee läpi mahtavasti ja maltaat (jotka näkyvät leivässä mustina pisteinä) maistuvat kullalle. Parasta on ilmassa leijuva paahteisuuden ja makeuden sekoitus, jota ei voi olla huomaamatta. Paras leipä mitä olen koskaan tehnyt! Pitää hakea töiden jälkeen vähän graavilohta, niin johan on hyvä pari!

Hyvät kotikokit ruudun toisella puolella: tässäpä leipä, jonka tekemiseen menee 3,5 tuntia, mutta aktiiviseen toimimiseen vain 10 minuuttia - loppu on nostatus tai paistatusaikaa. Tekeminen on todella helppoa ja mutkatonta, pitää olla vain raaka-aineet ja aikaa. Tällä puolisoa yllättämään! Reseptin löytää hs:n ruokaosiosta tai minua lähestymällä. Järkyttävän hyvää.

Koularvosana: 10+

Kiitämme: makua, tuoksua, helppoutta

Moitimme: yön yli odottamista

JK

Left Hand Brewing Company Polestar Pilsner

Teen lähes käytännössä kaikki olutostokseni pyörällä. Näin tulee samalla poltettua juomisesta tulevia kaloreita jo ennakkoon, eikä olutta tule ostettua liikaa (voiko sitä ostaa liikaa?). Hyvä puoli on myös se, että kun mukaan ei mahdu kerralla montaa pulloa, on kauppaan mentävä aika ajoin uudestaan. Tätä pidän vain ja ainoastaan hyvänä asiana ja kammoksun heitä, jotka tekevät viikon ostokset kerralla automarketissa. Hyvään juomaan ja ruokaan pitää satsata aikaa! Ja hyvä ruoka erityisesti pitää syödään tuoreeltaan.

Lähialkosta löytyi reilu viikko takaperin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Coloradossa sijaitsevan, hauskasti nimetyn Left Hand Brewing Companyn tuotos Polestar Pilsner. Etiketti viittaa jopa jouluteemaan, mutta kausiolut tämä ei ilmeisesti kuitenkaan ole.

Voltteja tuotoksessa on hieman maitokauppatuotteita enemmän eli 5,5%. Etiketissä mainitaan erikseen, että olueen on käytetty Rocky Mountain- vuoriston vettä, joten kotiseuturakkautta on amerikkalaiseen tyyliin ilmassa. Samanlaista Tämä olut on kotoisin- mentaliteettia kaipaisi kotimaisiin oluisiin myös. Miksei raaka-aineiden lähteitä voisi kertoa tarkemminkin...?

Olut laskeutuu tuoppiin varsin haalean värisenä, vaahto on houkuttelevan kukkaisa ymmärtääkseni pilsnereille tyypilliseen tapaan. Tuoksu hurmaa, mitä tarvitaankin koska haalea väri oluessa herättää mielestäni usein negatiivisen tunteen oluen laadusta.

Maku on hedelmällinen ja raikas, oikein mainio janontappamiseen lämpimässä. Sitrusta pukkaa ja katkeruutta on kivasti, mutta ei liikaa. Haalean värin antaa mielellään anteeksi kun maku on tätä tasoa. Ja kyllähän se kivisten vuorien vesikin vaikuttaa tehneen tehtävänsä oluen raikkaudessa (tai mistä minä vedenlaadusta tiedän :)). Sopii epäilemättä hyvin kalan ja pihvin kaveriksi. Itse joisin tätä mielelläni grillijuhlissa kesällä.

Yhtiön nettisivut antavat värikkään kuvan firmasta. Hauskasti nimetyt oluet (vai miltä kuulostaa 400 pound monkey- merkkinen IPA??)  lupaavat hyvää - näitä voisi nauttia enemmänkin.

Oikein mielenkiintoinen tuttavuus ja taas ihan kehuttava olut - jos ei napakymppi kuitenkaan. Sopi oikein hyvin alkavan liigapörssiskaban alkuun. Nyt lätkää seuraamaan.

Kouluarvosana: 8+

Kiitämme: Todella raikas ja piristävä, voittaa energiajuomat mennen tullen

Moitimme: Pullossa ei lue alkoholin määrää ollenkaan, vaan pullon kaulaan on lyöty maahantuojan tarra vahvuutta kertomaan. Miksi oleellinen tieto on jätetty etiketistä pois?

JK

YLE:n dokumentti tiedon esittämisestä

Sunnuntaina on usein aikaa etsiä hyvää katsottavaa netistä tai dvd-hyllystä. Paatuneena luonnontieteen historian harrastajana en voinut välttyä katsomasta YLE:n muutama päivä sitten esitettyä BBC:n (?) ohjelmaa Tiededokumentti: Kaavioiden kauneudesta. Doku on nähtävissä yle areenassa osoitteessa

http://areena.yle.fi/tv/1696445

vielä muutaman päivän, mutta se tulee todennäköisesti uusintana keväällä, kuten näillä tieteissarjoilla on tapana. Sarja on kolmeosainen, joista tämä ensimmäinen käsittelee kahta historiallista kaaviota: Isaac Newtonin muistiinpanoihinsa raapustamaa, sangen yksinkertaista kuvaa prisman vaikutuksesta valonsäteeseen, sekä Florence Nightingalen sotaraporttikuvitukseen Krimin sodan aikaisen sotilassairaalan kuolinsyistä. Ohjelman on juontanut aikaisemmistakin luonnontiedettä käsittelevistä dokumenteista tuttu Marcus de Sautoy, jolla on tieteellistä taustaa itselläänkin. Juontaja sopii mielestäni ohjelmaan oikein mainiosti, ääni on sopiva ja miehen asiantuntijuus ja intohimo aiheeseen tarttuu katsojaan.

Dokumentin ensimmäinen osa käsittelee kaikille tutun Isaac Newtonin teoriaa valosta. Nimen mukaisesti ohjelmassa keskitytään käsittelemään kuvaa, jonka Newton piirsi muisiinpanoihinsa 1670-luvulla (huomionarvoista kyllä, kuva on Newtonin teologiaa ja vanhaa testamenttia sisältäneitten tekstien seassa). Kuvassa Newton esittää, kuinka hän hajottaa prisman avulla valon eri väreihin valon taittumislain mukaisesti ja tämän jälkeen yrittää hajoittaa yhden väreistä vielä uudelleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Näin Newton loi pohjan valon spektrille jonka vaikutus tieteelle on valtavan suuri. Ilman spektrin ymmärrystä kun ei olisi kehitetty vaikkapa radiota tai cd-levyjä (muun muassa). Erään dokumentissa haastateltavan mukaisesti maailma olisi varsin hiljainen paikka ilman Newtonin optiikkatutkimuksia, mikä pitää varmasti paikkansa. Newton kehitti myöhemmin myös kaukoputkea luomalla ns. peilikaukoputken; tämäkin oivallus on nopeuttanut maailmankaikkeuden laajuuden ymmärrystämme.

Itselleni entuudestaan lähes tuntematon Florence Nightingale puolestaan tuli dokumentin myötä varsin tunnetuksi. Nimen toki olin kuullut ennenkin, mutta muuten en neidistä tiennyt entuudestaan juuri mitään.

Nightingale toimi Krimin sodan aikana British Armyn kenttäsairaalan johtajana 1800-luvun puolivälissä. Nightingale piti kirjaa sairaalaan saapuneiden ja siellä kuolleiden sotilaiden kuolinsyistä, jotka olivat hämmästyttäviä. Kuten ruusudiagrammin oikeasta osasta näkee, sinisellä värjätyt hygienian puutteeseen kuolleet sotilaat ovat aivan selkeä valtaosa kuolleista. Haavoihin tai muihin syihin kuolleet mustat ja punaiset sektorin osat jäävät varsin pieniksi merkitykseltään. Laatimallaan diagrammilla Nightingale osoitti erittäin vakuutavasti, että valtava määrä henkiä olisi voitu säästää hygieniasta huolehtimalla. Seuraavana sodan vuotena; kun sairaalaan saapui kaksi asiantuntevaa miestä hoitamaan sairaalan viemärijärjestelmät ja muut hygieniatoimet kuntoon; sairaalan kuolleisuus lähti dramaattiseen laskuun (kuten ruusudiagrammin vasemmasta osasta nähdään). Potilaiden vaatteita alettiin pesemään kunnolla, ruoan laatua nostettiin ja ennenkaikkea alueen juomavesi siivottiin ulosteista, jolloin koleraepidemia saatiin katkaistua. Nightingalen saavuttua sairaalaan lattia oli dokumentin mukaan täynnä ulostetta, joten ihan pienestä remontista ei ole ollut kysymys.






Nightingalen saavutuksiin luetaan paitsi huomionarvoinen esitys sairaalan kuolinsyistä (joka aiheutti Britanniassa ankaran public demandin hoitaa asia kuntoon), mutta myös tilastollisen esittämisen kehittämisestä yleisestikin. Tietysti neiti on saanut paljon kunniaa myös sairaanhoidon ja sairaanhoitamisen kehittämisestä.

Dokumentista ensimmäinen puolisko oli kirjoittajalle entuudestaan varsin tuttu, mutta jälkimmäinen, Nightingalesta kertonut osa oli varsin mielenkiintoinen. Molempia käsiteltiin tarkasti ja pitkäjänteisesti. Jäi kuitenkin mietityttämään, olisiko ensimmäiseen osaan voinut liittää jonkin kolmannenkin "kuuluisan kaavion". Selkeästi tämä ensimmäinen osa keskittyi englantilaisiin saavutuksiin, mielenkiinnolla odotan, mitä kahdessa seuraavassa osassa on tulossa.

Luonnontieteistä kiinnostuneille tai jälkikasvun sivistyksestä huolestuneille oikein mainio dokumentti katsottavaksi. Sopii kaikenikäisille.

Kouluarvosana: 9-

Kiitämme: ei pelkästään fysiikkaa, vaan harvemmin näissä dokuissa nähtävää tilastotiedettäkin.. Nightingalen elämäkerta pitää lukea joskus ehdottomasti, sen verran jäi häiritsemään.

Moitimme: vähän turhaa jankkausta, 50 minuuttiin olisi voinut ympätä kolmannenkin teeman.

JK

Hook Norton Brewery: Old Hooky

Töiden jälkeisen pyörälenkin (n. 20 km) osoitteena oli Tammiston Citymarket, jossa on kokemukseni mukaan aivan erinomainen olutvalikoima. Myymälästä löytyy myös edullisia täytettyjä patonkeja ja kärttyisiä vanhempia ostoskärryjensä kanssa. Tällä kertaa mukaan tarttui Mäntsäläläisen Rekolan Panimon Ameriikan serkku- olut, jonka maistelut tulevat myöhemmin ajankohtaiseksi. Houkutteleva tuote, jonka ostamista olen haikaillut jo jonkin aikaa.

Nyt jääkaapista kaivaitui janoisen pyöräilijän iloksi Hook Norton Breweryn kaunisetikettinen Old Hooky.

Vaahtoa muodostuu melko vähän, väri on punertavan kaunis. Melko läpikuultava. Tuoksu lievästi paahteinen ja hedelmäinen.

Maku jatkaa samalla linjalla: hedelmä ja pieni paahde puskee läpi miellyttävästi. Humala jättää miellyttävän maun suuhun - tämä sopisi hyvin makkaroiden kanssa. Muutama suullinen lisää ja... jotenkin lupaavasta alusta huolimatta vähän laiha kokonaisuus. Vähän vetisen oloinen. Tuli ehkä korkattua turhan viileänä, voisi mennä 12-14 asteisena kiitollisemmin alas. Oluttahan tämä selvästi on, mutta lievää rahanhaaskausta silti.

Mukava palkkio itsenikin yllättäneestä pyöräilyreisusta, mutta ei niitä mieluisimpia maltaita kuitenkaan.

Kouluarvosana: 7+

Kiitämme: paahdettu mallas on aina jees, jälkihumala

Moitimme: viimeistelemätön tuote, hieman vetinen

JK

Fillarivuosi 2012 paketissa

Pakkasten ja sohjon myötä Kouluarvosanan fillarikausi on aika lailla tullut päätökseen. Viime talvena kausi alkoi maaliskuun puolenvälin hujakoilla, joten edessä on luultavasti noin neljän kuukauden aktiivitauko. Pahimmilla pakkasilla kun nautin enemmän pitkistä kävelyistä kuin sormien jäädyttämisestä. Peruskauppareissuja, myös pidempiä tulee varmasti toki tehtyä tässä välissäkin, mutta päiväkirjaan niitä ei raapustella.

Vuoden pyöräilyt tapahtuivat kahdella pyörällä: Nishikin sporttihybridillä ja perus-Nopsalla (naisten malli olosuhteiden pakosta). Edellinen miesten citypyörä meni lainaksi eikä ole palautunut - ei sillä että valittaisin, Nopsa on ollut kaikessa jymäkkyydessään ja käytännöllisyydessään mainio kulkupeli. Pirun hidas vaan ja vaihteistossaan, no sanotaanko että rajallinen...

Kilometrejä sain kasaan rapiat 1600, mikä on odotuksiin nähden vähän alakanttiin, mutta silti ihan tyydyttävä määrä. Eihän tuo ole mitään verrattuna aktiivimaantiepyöräilijöihin ja työmatkapyöräläisiin, mutta itselleni hyvä määrä joka tapauksessa. Kausi kesti vajaat kahdeksan kuukautta, joten keskimääräinen kuukausikilometrimäärä on noin 200.

Perusexcel-taulukko kertoo aika hyvin kauden hyvät ja huonot hetket. Maaliskuun rännässä alkoi perkele-kausi, jolloin ulos oli mentävä kelistä välittämättä. Lämmintä päälle ja hikeä takin alle. Olo oli huikea ja vaimo ihmetteli menoa! Huhtikuussa alkoi kelitkin jo paranemaan ja lenkit pitenivät. Tuossa vaiheessa asetin itselleni tavoitteeksi 2000 km:n rikkomisen kaudelle (itselleni kova tavoite).

Toukokuussa tuli ensimmäiset hidastetöyssyt, kun flunssa vei voimat, eikä tielle ollut asiaa pariin viikkoon. Lisäksi kuun lopussa oli (parhaimman sään kohdalla tietenkin) työreissu Baltiaan, jolloin urheilu sai jäädä.

Kesäkuussa palattiin taas arkeen, mutta edessä olevien häiden järjestely (roudaaminen, suunnittelu) vuoksi pitkät matkat jäivät tekemättä kokonaan. Arvatenkin heinäkuun pienen saldon (kaikki kilometrit syntyivät kuun lopulla kolmessa päivässä) syynä olivat itse häät ja häämatka.

Ankaralla raivolla aloitin elokuussa uuden nousun ja fiilis oli mitä parhain. Kesän pyöräilykohokohta olikin matka huippusäässä reppu selässä Lahteen. Suunnitelmista poiketen päätin kuitenkin tulla junalla osan paluumatkasta, enkä jäänyt hotelliin palautumaan. Elokuussa alkoi myös satunnainen työmatkapyöräily. Olen kuitenkin aamu-uninen, ettei jatkuva töihin polkeminen luonnistu. Koko syksyn työmatkapyöräilymäärään (taisi olla neljä kertaa) olen silti tyytyväinen.

Syyskuussa tehtiin vielä pitkää lenkkiä hybridillä, mutta pikkuhiljaa märkä ja kosteus alkoivat painamaan eikä lokakuun lopulla enää pidempää lenkkiä jaksanut tehdä. Marraskuussa oli aika laittaa pillit pussiin.

Peruslenkiksi muodostui tänä kesänä 36 kilometrin mittainen kehä 3 + Leppävaara- rinki. Itselleni lenkki on sopivan pituinen arkilenkki; teen osan töistäni kotona joten pidempään ei ole aikaa (selityksiä, tiedän). Myös parinkymmenen kilometrin lenkki maaseudulla tuli tutuksi, tällä lenkillä otettiin miehestäkin mittaa sekuntikellon kanssa.

Viime kesästä poiketen (joka oli ensimmäinen aito pyöräilykesä, mutta en ottanut kilometrejä ylös) tänä vuonna ei tullut pyöräiltyä muualla Suomessa, mikä kyllä harmittaa mutta olosuhteiden vuoksi on ymmärrettävää.

Ensi kesälle on jo haaveissa retkipyörän hankkiminen (vinkkejä?) ja teltta-hotelli-reissun tekeminen, noh jos ei ihan lappiin asti niin ainakin puoleen väliin suomenmaata ;)

Kaiken kaikkiaan oikein hyvä fiilis fillarikaudesta, nyt lepoa muutama kuukausi ja keväthangilla tavataan taas!

Kouluarvosana: 9

Kiitämme: Hyvä fiilis läpi vuoden, ei yhtään kuminpaikkausta!

Moitimme: Sade, arjen esteet, varustelun puute (kaikki korjattavissa ensi vuodelle)

JK

Lapin Kulta Luomu Jouluolut

Marraskuu. Räntää. Pimeyttä.

Yritä siinä sitten päästä sisään nurkan takana jo odottavan joulun ilosanomaan. Hou hou hou ja pomtsikawouwou.

Ehkäpä orastavaan syysmasennukseen löytyy lääkettä? Onneksi lähikaupasta tarttui jo jonkin aikaa sitten pullollinen Lapin Kullan Luomu Jouluolutta.

Korkkaan kaunisetikettisen tuotoksen jääkaappikylmänä. Yleensä annan tummien oluiden lämmetä muutamia asteita, mutta tätä en malta odottaa. Joulun ilosanoma kaatuu lasiin tumman sakeana, houkuttelevana keitoksena. Syntynyt vaahto tuo mieleen tonttujen harmaat parrat. Jostakin syystä olut ei tuoksu mitenkään erityisemmin. Vuotavan nenän piikkiin?

Maun puolesta ei ole mitään moitittavaa. Usein joulusesonkioluet on kyllästetty liian mausteisiksi tai makeiksi, tätä ei kuitenkaan. Ilahduttavaa karkkimaisuutta löytyy, muttei liiaksi. Maku on juuri sopivan katkera. Paahteisuus lyö läpi sopivan miellyttävästi.

Odotukseni tuotetta kohtaan olivat aika alhaiset aikaisempien huonojen kotimaisten jouluolutkokemusteni pohjalta, mutta lappari pääsi yllättämään. Jos se ei nyt ihan joulufiiliksen tuojaksi yllä, niin ei toki marraskuun alussa ole tarviskaan. Olutkokemuksena erittäin mukava, aion ostaa uudestaankin joulun rientoihin ja suositella muille.

Seuraava jouluolut tulee olemaan kuitenkin alkon hyllystä, se on jo päätetty...

Kouluarvosana: 8,5

Kiitämme: raikkautta, sopivaa makeutta eli karamellimaisuutta, kutsuvaa etikettiä

Moitimme: tämä voisi toimia vahvempana vielä paremmin, nyt jäi vähän turhan kevyeksi.

JK

Michael Pollan: Oikean ruoan puolesta

Sain juuri luettua pokkariversion Michael Pollanin kirjoittaman kirjan Oikean ruoan puolesta, jota voisi lyhyesti luonnehtia länsimaisen, jalostetun ruoan kritiikiksi.

Olin kuullut Pollanista jo ennen tämän kirjan lukemista: Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin kirjoittama Mad Cook- teos nosti Pollanin esiin yhtenä aidon ruoan puolestapuhujana. En muista mainitaanko Pollania Mats-Eric Nilssonin lisäainevastaisessa teoksessa Aitoa ruokaa, mutta miehen nimi oli joka tapauksessa tuttu jo etukäteen. Kirjan hankinta oli siis helppo, kun se Suomalaisen kirjakaupan alehyllyllä käveli vastaan.

Michael Pollan pyrkii antamaan teoksessaan yksinkertaisia ohjeita ruoasta. Mistään perunamuussiresepteistä ei kuitenkaan ole kysymys vaan helpoista periaatteista, joilla länsimaita rienaavat sairaudet kuten liikalihavuuden ja diabeteksen voi pitää loitolla. Hän kehottaa käyttämään omaa järkeä ja seuraamaan vallitsevia ruokasuosituksia pienellä kritiikillä: ruokatieteilijät eivät aina ole oikeassa. Perusohje on helppo ja lyhyt:

Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia.

Ohje annetaan lukijalle jo kirjan ensimmäisellä rivillä ja kirjan luettuaan on ohjetta vaikea ampua alas. Ruoalla tarkoitetaan tietysti sitä oikeaa ruokaa, eli tuoreita jalostamattomia vihanneksia, hedelmiä ja lihaa; ei eineksiä. Mitä jalostetumpaa ruoka on, sitä enemmän se on menettänyt ihmiselle tärkeitä ainesosia kuten vitamiineja.

Sopivalla ruokamäärällä Pollan tarkoittaa paitsi ruoan määrää itsessään mutta myös ruokailuaikoja: länsimaissa on perinteisten kolmen pääruokailun (aamupala, lounas, päivällinen) lisäksi kehittynyt neljäskin pääruokailutapahtuma: jatkuva napostelu. Lisäksi ruoan sivistynyt merkitys on katoamassa: perhe ei syö enää perheenä, vaan jokainen käy vuorollaan mikroaaltouunilla lämmittämässä ateriansa tai tulee kotiin lähimmän mäkkärin kautta.

Kasvisnäkökulma on liharuokaan tottuneelle lukijalle varmasti sitkein pala purtavaksi. Pollan kuitenkin osoittaa vakuuttavasti vähäisen lihamäärän edun: pysyt terveempänä. Pienessä lihamäärässä silloin tällöin ei näytä olevan haittaa. Pollan suositteleekin suhtautumaan lihaan lisukkeena, ei aterian pääraaka-aineena.

Amerikkalaiselle lukijalle on varmasti vaikeaa hyväksyä amerikkalaisen ruokavalion vertailu ranskalaiseen ruokavalioon. Pienemmät ruoka-annokset, lasi viiniä päivittäin ja ennenkaikkea ruoasta hitaasti nauttiminen perheen tai ystävien kanssa kuitenkin on tutkijoiden mukaan selkeästi terveellisempää kuin jenkkien "syö paljon, maksa vähän"- mentaliteetti.

---

Pollan ihastuttaa kirjoitustyylillään. Hän ei saarnaa eikä (pahasti) luettele vaan yksi väite kerrallaan saa lukijan vakuuttumaan hänen julistamastaan "oikeasta" ruokavaliosta. Lisäaineista ja ruoan hinnasta ei juuri keskustella, mikä ei tämän kirjan puitteissa ole tarpeenkaan. Välillä miehen tutkijamainen ote ärsyttää, mutta faktat on toisaalta hyvä esittää lähteiden kera asiapitoisesti. Kirjan jälkeen tekee mieli unohtaa proteiinit ja hiilihydraatit ja keskittyä aitoihin makuihin ja ruoan ilosanomaan lautasella. Miehen mukaan kun ruoka on enemmän kuin sen ainesosien summa, siitä nauttiminen luo terveyttä jo sinänsä.

Jos jollakin on miehen toinen kirja Omnivore's dilemma, niin ottaisin sen mielelläni lainaan. Onkohan sitä muuten suomennettu?

---

Kouluarvosana: 9+

Kiitämme: johdonmukaisuutta, tavallisen ihmisen puolustamista, järkevyyttä

Moitimme: vaikka kirja on täyttä asiaa, se on ajoittain puuduttavaa luettavaa

JK

Alku

Alas on pitkä matka. Kun pääsee perille alkaa heti miettimään nousua ylös. Joskus sitä ajattelee pitemmälle; onko pohjalla jotain annettavaakin? Minä en ole ollut pohjalla pitkään aikaan, mutta en ole koskaan kaivannut huipullekaan.

Mietin tämän blogin aloittamista kaikessa rauhassa. Pari vuotta kului töiden, parisuhteen ja arkisten askareiden parissa. Sen verran mukavaan elämäntilanteeseen on päädytty että siitä haluaa jakaa muillekin jotain. Kirjoitan samasta syystä kuin luen muiden blogeja: tavallisten ihmisten kertomuksista päivien kulusta ja harrasteista vain yksinkertaisesti saa paljon enemmän kuin vaikkapa hesaria lukemalla. Ehkäpä tavallisista ihmisistä lukeminen auttaa unohtamaan muun maailman. Eihän ihminen koskaan voi ymmärtää muuta maailmaa. Oman itsensäkin löytämiseen menee koko elämä.

Kirjoitan blogiini niistä jutuista jotka tekevät minut onnelliseksi. Viime vuosina sellaisiksi asioiksi ovat muodostuneet ruoanlaitto, olutharrastus ja pyöräily. Vanhoista harrastuksista kestosuosikkejani ovat lukeminen ja elokuvat. Parisuhde tekee minut tietysti myös onnelliseksi mutta jätän rakkaan vaimoni näiden kirjoitusten ulkopuolelle. Hän saa toimia vain vierailevana arvostelijana.

Kuten otsikko lupaa, pyrin arvioimaan näkemääni ja kokemaani. Elämähän on jatkuvaa arviointia, plussia ja miinuksia. Erityisesti omien ruokien arviointi on siitä erikoista että huonokin arvosana voi tuoda hymyn huulille. Epäonnistumista kun yleensä seuraa onnistuminen.

Ensimmäinen arvostelu tulee lähiaikoina.

JK