Puolenvälin mietteitä

Omalta osaltani pyöräilyvuosi 2013 alkaa olemaan puolessa välissä. Tammikuun pakkasilla alkoi matkakirjanpito ja uuden touringpyörän etsintä. Lumien sulaessa kilometrejä alkoi taittumaan enenevissä määrin ja Konakin löytyi. Alkukesä on ollut vauhdikasta ja uusia pyöräilykokemuksia on karttunut paljon. Pian edessä on parin viikon Aasian matka, jonka aikana kilometrejä tuskin kertyy - korkeintaan pääsen riksan kyytiin jos sitäkään. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko vastaan paikallisia oluita tai normaalista poikkeavaa fillarikulttuuria. Jos näin, niin eiköhän niistä kuvareportaasia heinäkuun  puolella tule...

Toukokuussa tuli siis tehtyä Konalla testireissua Länsi-Uudellamaalla ja kilometrejä koko kuukaudelle kertyi vajaat viisisataa. Hieman tuli päiväkirjamerkintöjä luettua ja totesin että vuoden tavoitteet ovat hyvin tähtäimessä, kunhan saan kesäkuun alkuun vielä hyvin kilometrejä alle. Kelithän olivat mitä mainioimmat parin viikon ajan ja tulihan siinä poljettua. Hyötypyöräilijä kun pääosin olen, suuntasin ajokkini milloin frisbeegolfradalle, milloin kirjastoon tai kauppaan. Edellinen viikko menikin sitten maaseudulla, missä kolea keli ei houkuttanut pitkille matkoille. Muutama paikallisreissu tuli toki tehtyä.

Vuoden mittari näyttää nyt rapiaa 1400 kilometriä, joten aikataulussa ollaan. Ja jos heinäkuussa on tarkoitus tehdä sekä testireissu kakkonen (testiretki ykkönen tässä) että iso reissu Pohjanmaalle, niin kolmeen tonniin pääseminen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia jouluun mennessä. Kokemukset myös osoittavat, että elo- ja syyskuu ovat kelien ja motivaation puolesta loistavaa pyöräilyaikaa, joten hyvältä näyttää. 

Matkaa on vielä poljettavana... mutta pitkälle on päästykin!

Lisäksi mielen päällä on ollut pari asiaa:

• Syksyllä/alkutalvella ostoslistalle on tulossa elämäni ensimmäinen maastopyörä. Inspiraatio moisen ostamiseen on kasvanut fillarifoorumia ja muita blogeja lukiessa ja aivan lähimaastosta löytyy ymmärtääkseni suosittuja polkuja. Samalla voi pistää Tunturin kierrätykseen, eiköhän tuo ole jo isäntäänsä aikansa palvellut. En jää kaipaamaan mutta ei sitä huonoksikaan voi kutsua. Uskollisesti vei minut töihin reilun kolmen vuoden ajan!
• On myös kasvanut ajatus siitä, mihin suuntaan haluan pyöräilyharrastustani viedä tulevaisuudessa. Kilometrien ylöskirjaaminen näin orjallisesti tuntuu välillä vähän turhauttavalta, joten ensi vuonna voisi pyöräillä vaan pyöräilyn ilosta. Välillä kuun lopun häämöttäessä iskee mielen päälle kutina tyyliin "vielä tämä satanen täyteen". Kyllähän polkiessa aina mukavaa on, mutta aina ei pääkoppa ole aluksi mukana. Onkin pitänyt välillä "huijata" itseä lenkille. Mittaria en ole vielä ainakaan ostamassa, sillä ajan usealla pyörällä viikottain (esimerkiksi tässä kuussa kolmella).
• Olutharrastus kokee yllättävän laskusuhtanteen näin kesällä. Järkihän sanoo, että asian pitäisi olla päinvastoin, mutta minulla se menee jotenkin nurinkurisesti. Kyllähän olut sinänsä maistuu, mutta ei houkuttele samalla tavalla kuin syksyn pimenevässä illassa, talven pakkasilla tai kevään hurmassa. Huomasinkin juuri, etten ole käynyt vielä yhdelläkään terassilla tälle kesälle! Jos oluesta vielä aktiivisesti bloggaan, niin syksymmällä sitten - kenties toisen blogin merkeissä. Harrastus saattaa myös jäädä taka-alalle, ken tietää.

Joka tapauksessa seuraava päivitys on paikallaan vasta heinäkuussa, siihen asti pitäkää pyörät pyörimässä ja hanat auki!

JK

Helteestä, Espoosta ja ravinnosta

Tänään tuli ajettua Länsi-Uudellamaalla kuutisenkymmentä kilometriä kauniissa kesäisessä ilmassa. Päätarkoituksena oli kai tutustua legendaariseen Kuninkaantiehen vähän tarkemmin, mutta matkasta tulikin seikkailu oman mielen ja fysiikan joustavuuteen.

Ensimmäiset 20-30 kilometriä meni mukavan positiivisessa fiiliksissä maisemia katsellen ja elämästä nauttien. Autot antoivat hyvin tilaa, välillä pysähdyin kuvaamaan ja matkan teko oli helppoa...

Kirkkonummi, Jorvas, Luoma... kaikki kauniita ja pyörätiet hyvin hoidettuna. Kiva keskiviikko!

Ja sitten: Espooseen saapuminen. Miksi ihmeessä reitti Kirkkonummelta Kehä kolmoselle on tehty niin monimutkaiseksi? Tai jos ei monimutkaiseksi niin ainakin opastukseltaan ala-arvoiseksi? Viiden kilometrin matkaan meni sitten kivasti vähintään puoli tuntia, ennen kuin löysin itseni tutulta Turuntieltä. Perkeles!

Grilliltä tuli haettua lohturuokaa levottomalle sielulle, jolloin helteinen kuumuuskin puski viimein läpi. Koko alkumatka (40-50 kilometriä) tuli vedettyä melkein yhteen menoon paljon vettä juoden (ja pähkinöidä tasaisesti syöden), mutta masentunut mieli veti lopulta voimat pois. Sen verran eksyksissä oli koko mies, että tilauskin oli mitä sattui.

Matkan jatkuessa kotia kohti huomasin 10 minuutin taaperruksen jälkeen että energiavarastot olivat täyttyneet yllättävänkin reippaasti. Tuttuja teitä pitkin loppumatka kotiin menikin hujauksessa ja omia voimia ihmetellen. 

Helle vie siis voimat herkästi pois jolloin taukojen merkitys korostuu veden juonnin ohella. Mikään yllätyshän tämä ei ole, mutta Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen unohtaminen on ymmärrettävää. Huomattavaa on, miten paljon pyöräilynautintoon vaikuttaa eksyminen. Hieno päivä meinasi mennä hukkaan muutaman väärän käännöksen vuoksi. Tästäkin pitää oppia jatkossa.

JK

Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

Pyöräretkien tauoilla tulee luettua paljon, oli paikkana sitten metsä, kahvila tai kaupan nurkkaus. Lukeminen on loistava tapa rentoutua ja antaa fyysiselle rasitukselle oivaa henkistä tasapainoa. Kirja on muuten myös paras unilääke unettomiin öihin. Ekologista kun pyöräily on, sopi edellisen viikon lukutauoille hyvin Colin Beavanin kirjoittama Ekovuosi Manhattanilla.

Dokumentaarisessa kirjassa päähenkilö Beavan päättää muuttua huolestuneesta puhujasta aktiiviseksi ja käytännölliseksi toimijaksi ja keskittyy elämään New Yorkin Manhattanilla mahdollisimman vähäpäästöistä (tai jopa miinuspäästöistä) elämää vuoden ajan. Mukana kokeilussa on miehen vaimo Michelle ja vaippaikäinen lapsi Isabella. 

Ihan kertarysäyksellä perhe ei päästöttömyyteen toki ryhdy (avioliiton pelastamiseksi?), vaan jaksoittain aina yhteen tavoitteeseen kerrallaan pyrkien. Vuosi aloitetaan oman roskiksen tutkimisella ja sen pohtimisella, miksi kaupasta tarttuu mukaan niin paljon kertakäyttöisiä sivutuotteita, kuten muovipusseja, päällysteitä, kartonkia ynnä muuta. Miksi esimerkiksi Manhattanin kaduilta saatavat pizzanpalat ovat aina kertakäyttöisen pahvin päällä tarjoiltavissa? Miksi ekoliikkeessäkin vihannekset pakataan aina pieneen muovipussiin? Minne katosi aika, jolloin kauppaan (tai torille) mentiin korin kanssa, eikä muovipusseista ollut vielä tietotakaan? Odotetusti perhe kohtaa ongelmia myös pienen tytön vaippavuoren kanssa ja vessapaperin käyttöäkin pohditaan.

Myöhemmin perhe alkaa pohtimaan muun muassa liikenteen aiheuttamien päästöjen merkitystä. Manhattanilla ilmanlaatu on usein varsin heikkoa jatkuvan roskarallin vuoksi ja perhe päättääkin liikkua päästöttömästi koko vuoden. Tämä tarkoittaa polkupyörää, potkupyörää (johon Michelle ihastuu) tai tarvittaessa junaa, mutta esimerkiksi Manhattanin mainiota metroverkostoa perhe ei suostu käyttämään. Hissin käyttökin pistetään pääosin pannaan, mikä tuntuu vaikeuttavan ainoastaan perheen koiran elämää. Perheriidan partaalle joudutaan, kun vuosittainen lentomatka länteen pitää peruuttaa. Kokeilu herättää odotetusti suuria tunteita ja seuraava lainaus kiteyttääkin mielestäni hyvin kirjan hengen:

"Liikkuminen pyörällä tarkoittaa sitä, että liikkuu maiseman sisällä, ei sen läpi niin kuin autolla. Sen sijaan että katselisi nähtävyyksiä, saa elämyksiä. On sen sisällä, on samaa ainesta ja kauneus menee niin syvälle, että voisi itkeä, eikä koskaan halua nousta pyörän selästä."

Beavan analysoi havaintojaan arjen sujuvuudesta kärsivällisesti ja paikoittain hauskastikin. Parasta kirjassa on kuitenkin nippelitiedot Yhdysvaltain päästöjen kasvusta, kasvihuoneilmiöstä ja monista käsittämättömistä asioista, mitä ihminen luonnolle tekee. Kirjasta nousee hyvin esiin ajatus siitä, että emme elä enää elämää, joka ihmiselle on "tavallista" (vältän sanan "normaali" käyttämistä). Kuljemme pienetkin matkat liikennevälineillä, emme kyseenalaista lentämisestä ja autoilemisesta syntyviä päästöhaittoja, syömme surutta valtavat määrät terveydellisesti ja eettisesti kyseenalaista lihaa, emmekä usein edes ajattele saastuttavamme luontoa päivittäisillä teoillamme. 

Kirjoittaja nostaa esiin myös monta outoa ihmisille pinttynyttä tapaa toimia arjessa: kuinka valitamme hissin rikkoutumisesta johtuvaa portaiden kävelemisestä syntyvää vaivaa emmekä huomaa siitä syntyviä terveyshyötyjä; kuinka emme kyseenalaista luonnollisen valon rytmiin elämistä vaan venytämme väkisin päivää keinovalolla iltaisin huomataksemme vain olevamme väsyneitä aamulla; kuinka matkustamme useita kertoja vuodessa satoja kilometrejä autolla tai lentämällä sukulaistemme luokse päiväksi tai kahdeksi vain lähteäksemme pian takaisin töihimme sen sijaan, että viettäisimme kerralla vaikka viikon paikan päällä kiirehtimättä.  Osuvan symbolisena järjettömyyden perikuvana voidaan pitää kohtausta, jossa kirjailijan täytyy soittaa turvallisuussyistä etukäteen ilmoittaakseen kärsivänsä hissifobiasta päästäkseen käyttämään korkean toimistorakennuksen rappukäytävää hissin sijaan. Muutoin rappusille ei olisi asiaa. Kirjassa käsitellään oivallisesti myös lähimatkustusta, lähiruokaa ja lomailun merkitystä.

Vaikka Beavanin perhe tuntuu ottavan "ekovuoden" välillä vähän löysästikin (mikä on mielenterveyden kannalta varmasti oikea ratkaisu), on kirja hyvä ajankuva siitä mitä useiden, erityisesti kaupunkilaisten päässä 2000-luvulla pyörii. Kerskakulutusta on syytäkin kritisoida järjettömänä kulttuurimuotona ja fossiilisten polttoaineiden loppumiseen on syytä alkaa varautua. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että maailman päättäjät eivät joko halua tai rohkene tehdä radikaaleja päätöksiä kulutuksen jarruttamiseksi joten muutoksen täytyy lähteä yksittäisistä ihmisistä. 

Beavanin kirja antaa hyvää inspiraatiota muutokseen halauvalle ja näin ollen se on oikein suositeltava kirja jokaiselle, joka haluaa muuttaa elämäntapaansa, mutta ei ihan vielä tiedä miten.

JK