Pyöräretkien tauoilla tulee luettua paljon, oli paikkana sitten metsä, kahvila tai kaupan nurkkaus. Lukeminen on loistava tapa rentoutua ja antaa fyysiselle rasitukselle oivaa henkistä tasapainoa. Kirja on muuten myös paras unilääke unettomiin öihin. Ekologista kun pyöräily on, sopi edellisen viikon lukutauoille hyvin Colin Beavanin kirjoittama Ekovuosi Manhattanilla.
Dokumentaarisessa kirjassa päähenkilö Beavan päättää muuttua huolestuneesta puhujasta aktiiviseksi ja käytännölliseksi toimijaksi ja keskittyy elämään New Yorkin Manhattanilla mahdollisimman vähäpäästöistä (tai jopa miinuspäästöistä) elämää vuoden ajan. Mukana kokeilussa on miehen vaimo Michelle ja vaippaikäinen lapsi Isabella.
Ihan kertarysäyksellä perhe ei päästöttömyyteen toki ryhdy (avioliiton pelastamiseksi?), vaan jaksoittain aina yhteen tavoitteeseen kerrallaan pyrkien. Vuosi aloitetaan oman roskiksen tutkimisella ja sen pohtimisella, miksi kaupasta tarttuu mukaan niin paljon kertakäyttöisiä sivutuotteita, kuten muovipusseja, päällysteitä, kartonkia ynnä muuta. Miksi esimerkiksi Manhattanin kaduilta saatavat pizzanpalat ovat aina kertakäyttöisen pahvin päällä tarjoiltavissa? Miksi ekoliikkeessäkin vihannekset pakataan aina pieneen muovipussiin? Minne katosi aika, jolloin kauppaan (tai torille) mentiin korin kanssa, eikä muovipusseista ollut vielä tietotakaan? Odotetusti perhe kohtaa ongelmia myös pienen tytön vaippavuoren kanssa ja vessapaperin käyttöäkin pohditaan.
Myöhemmin perhe alkaa pohtimaan muun muassa liikenteen aiheuttamien päästöjen merkitystä. Manhattanilla ilmanlaatu on usein varsin heikkoa jatkuvan roskarallin vuoksi ja perhe päättääkin liikkua päästöttömästi koko vuoden. Tämä tarkoittaa polkupyörää, potkupyörää (johon Michelle ihastuu) tai tarvittaessa junaa, mutta esimerkiksi Manhattanin mainiota metroverkostoa perhe ei suostu käyttämään. Hissin käyttökin pistetään pääosin pannaan, mikä tuntuu vaikeuttavan ainoastaan perheen koiran elämää. Perheriidan partaalle joudutaan, kun vuosittainen lentomatka länteen pitää peruuttaa. Kokeilu herättää odotetusti suuria tunteita ja seuraava lainaus kiteyttääkin mielestäni hyvin kirjan hengen:
"Liikkuminen pyörällä tarkoittaa sitä, että liikkuu maiseman sisällä, ei sen läpi niin kuin autolla. Sen sijaan että katselisi nähtävyyksiä, saa elämyksiä. On sen sisällä, on samaa ainesta ja kauneus menee niin syvälle, että voisi itkeä, eikä koskaan halua nousta pyörän selästä."
Beavan analysoi havaintojaan arjen sujuvuudesta kärsivällisesti ja paikoittain hauskastikin. Parasta kirjassa on kuitenkin nippelitiedot Yhdysvaltain päästöjen kasvusta, kasvihuoneilmiöstä ja monista käsittämättömistä asioista, mitä ihminen luonnolle tekee. Kirjasta nousee hyvin esiin ajatus siitä, että emme elä enää elämää, joka ihmiselle on "tavallista" (vältän sanan "normaali" käyttämistä). Kuljemme pienetkin matkat liikennevälineillä, emme kyseenalaista lentämisestä ja autoilemisesta syntyviä päästöhaittoja, syömme surutta valtavat määrät terveydellisesti ja eettisesti kyseenalaista lihaa, emmekä usein edes ajattele saastuttavamme luontoa päivittäisillä teoillamme.
Kirjoittaja nostaa esiin myös monta outoa ihmisille pinttynyttä tapaa toimia arjessa: kuinka valitamme hissin rikkoutumisesta johtuvaa portaiden kävelemisestä syntyvää vaivaa emmekä huomaa siitä syntyviä terveyshyötyjä; kuinka emme kyseenalaista luonnollisen valon rytmiin elämistä vaan venytämme väkisin päivää keinovalolla iltaisin huomataksemme vain olevamme väsyneitä aamulla; kuinka matkustamme useita kertoja vuodessa satoja kilometrejä autolla tai lentämällä sukulaistemme luokse päiväksi tai kahdeksi vain lähteäksemme pian takaisin töihimme sen sijaan, että viettäisimme kerralla vaikka viikon paikan päällä kiirehtimättä. Osuvan symbolisena järjettömyyden perikuvana voidaan pitää kohtausta, jossa kirjailijan täytyy soittaa turvallisuussyistä etukäteen ilmoittaakseen kärsivänsä hissifobiasta päästäkseen käyttämään korkean toimistorakennuksen rappukäytävää hissin sijaan. Muutoin rappusille ei olisi asiaa. Kirjassa käsitellään oivallisesti myös lähimatkustusta, lähiruokaa ja lomailun merkitystä.
Vaikka Beavanin perhe tuntuu ottavan "ekovuoden" välillä vähän löysästikin (mikä on mielenterveyden kannalta varmasti oikea ratkaisu), on kirja hyvä ajankuva siitä mitä useiden, erityisesti kaupunkilaisten päässä 2000-luvulla pyörii. Kerskakulutusta on syytäkin kritisoida järjettömänä kulttuurimuotona ja fossiilisten polttoaineiden loppumiseen on syytä alkaa varautua. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että maailman päättäjät eivät joko halua tai rohkene tehdä radikaaleja päätöksiä kulutuksen jarruttamiseksi joten muutoksen täytyy lähteä yksittäisistä ihmisistä.
Beavanin kirja antaa hyvää inspiraatiota muutokseen halauvalle ja näin ollen se on oikein suositeltava kirja jokaiselle, joka haluaa muuttaa elämäntapaansa, mutta ei ihan vielä tiedä miten.
JK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti