Allekirjoittaneella on usein tapana nauttia olutta ruokaa laittaessa. Niin tälläkin kertaa. Vappunyyttäreihin valmistautuessa on hyvä ottaa ruoanlaittojuomana raikas lasillinen vappuhumun nostattajaa. Tällä kertaa arviossa siis maitokauppavahvuinen Buxton Breweryn Moor Top Pale Ale. Olut on pullokäyvä, filtteroimaton amerikkalaistyylisesti humaloitu olut.
Olut vaahtoaa runsaasti valkoista ja säilyvää, helmimäistä vaahtoa, joka jää tuoppiin vielä pitkäksi aikaa. Tuoksu on aika yksipuoleisen lagermainen, raikas puhdas ja suoraselkäinen. Makumaailma on alkuun puraisevan greippimäinen, Chinook-humala maistuu mukavan simppeliltä alkuillan humuun. Persikkaista sivupoljentoa löytyy. Jälkimaku yllättää: varsin kuiva ja "riipaisevan tupakkamainen" after taste ei jätä kylmäksi. Alkuun se enemmänkin häiritsee, mutta mitä pidemmälle sitä seuraa, sitä miellyttävämmäksi se muuttuu.
Etiketissä suositellaan asianmukaisesti kaatamaan olut rauhassa pulloon hiivasakan jäädessä pohjaan. Päätin kuitenkin jättää neljänneksen ravistettavaksi ja myöhemmin nautittavaksi. Tällä kertaa pullosta tuli kuitenkin jälkioluena sellaista kermaa, että taitaa jäädä testaamatta. Olisi pitänyt rohkeasti totella etiketin ohjetta...
Kelpo hyvä, mutkaton ja laadukas ale, omassa sarjassaan mallisuoritus, mutta omaan makuuni liian yksinkertainen maultaan.
Matti Rämön uusin pyöräseikkailu kohdistui kesällä 2011 Islantiin ja tarkkaan ottaen sen ympäriajoon. Kirja julkaistiin helmikuussa 2013 ja mieshän on tullut tutuksi suomalaisen retkipyöräilyn mannekiinina jo aikaisempien retkikirjojensa vuoksi. Onpas tämä YLEn tekstitv-toimittaja myös luultavasti merkittävin yksittäinen syy, miksi olen itsekin retkipyöräilystä innostunut. Mies muuten bloggaa, mutta aika harvakseen kirjoituksia silti valitettavasti tulee...
Tämänkertainen reissu kohdistui siis Islantiin, missä allekirjoittanutkin on käynyt - autoreissulla tosin. Perinteiseen tyyliin Rämö kuvaa reissua päiväkirjamaisesti, päivittäisiä tuntoja jakaen, nähtävyyksiä (joita on poikkeuksellisen vähän) esitellen ja luontoa kuvaillen. Tällä kertaa valokeilaan osuu erityisesti sään jatkuva kuvaaminen (Islannissa kun on todella poikkeukselliset, jatkuvassa muutoksessa olevat olosuhteet) ja dramaattisen luonnon kuvaaminen. Retken kuvailua höystävät siellä täällä kirjasta löytyvät piirrokset matkan etenemisestä sekä kuvakavalkaadi. Tälläkin kertaa piirroksia ja matkakuvia jäi kaipaamaan lisää. Informatiivisia karttoja maantieteilijä-Rämö on onnistunut lisäämään sivuille kiitettävän määrän.
Geysir - kuva bloggaajan oma
Islannin ympäri kulkeva rengastie Hringvegur on käytännössä ainut mahdollisuus kiertää saaren ympäri ja luoteis-Islantia ja satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta Rämö myös päätietä käyttää. Alkumatkalla kehätie on poikki siltaonnettomuuden vuoksi, mutta tämä ei menoa haittaa. Islannin tunnetuimmat nähtävyydet Geysir ja Gullfoss ovat Rämön kohteina jo alkumatkalla ja kovimmat haasteet mies kohtaakin vuoristoisella Westfjordsin pätkällä. Myös muita pyöräretkeilijöitä tulee vastaan runsaasti, vaikka paikalliset tuntuvatkin pitävän pyörämatkailijoita vähän hulluina. Tuulen vuoksi matkan teko onkin ajoittain erittäin rankkaa.
Näitähän Islannista löytyy! Kuva bloggaajan oma
Matka on yksi Rämön rankimpia luonnonvoimien vuoksi. Ihmisten vähyys ei vaikuttaisi Rämöä vaivaavan, mutta lämpimiä taukoja mies selvästi kaipaa enemmänkin. Islannissa huoltoasemien väli kun voi olla yli satakin kilometriä - siis maan päätiellä! Ärräpäitä pääsee, kun alamäkeenkin pitää laskeutua kävelytahtia ja yllättävät tuulen suunnan muutokset aiheuttavat vaaratilanteita vuoristo-osuuksilla. Telttaan pääsy kauniin luonnon keskelle vieressä kohisevan puron äärellä kuitenkin palkitsee pitkän päivän päätteeksi ja seikkailija vaikuttaa lopulta olevan tyytyväinen matkaansa. Usko silti tuntui loppuvan välillä.
Kirjailija ei matkalleen kovin hyviä kelejä saanut, bloggaajalla kävi parempi tuuri. Kuva bloggaajan oma.
Tähän reissuun Rämö on valmistautunut poikkeuksellisen huolellisesti vaihtamalla renkaat pistosuojattuihin (sisäkumi pitää vaihtaa vain kerran ja sekin tuulen aiheuttaman onnettomuuden vuoksi), korvaamalla polkimet kestävimmillä bmx-polkimilla ja ottamalla käyttöön etulaukut, joiden vuoksi painon jakautuminen säästää myös renkaita matkan aikana. Oletettavasti mies jatkaa samalla varustuksella myös tämän kesän Istanbul-matkallaan.
Kuva bloggaajan oma
Virkistävä kirja Islannistahan tämä oli, mutta tällä kertaa matkanteko ei aiheuttanut aivan samanlaisia fiiliksen nostatuksia kuin aikaisemmat. Matka on varmasti ollut upea, mutta kirjaksi asti retki ei tällä kertaa ehkä ollut niin jännittävä kuin aikaisemmat tuotokset. Intian eksoottisuus, Euroopan lävitse ajaminen tai Murmanskissa ja pohjois-Norjassa seikkaileminen ovat luultavasti sen verran lähempänä todellisuutta kuin Islannin kuumaisemassa polkeminen, että kirjan viihteellisyys jäi tällä kertaa edeltäjiään pienemmäksi. Lukemisen arvoinen kyllä, varsinkin jos on vastaavanlaiseen paikkaan pyöräretkelle lähdössä tai Islantiin matkustamassa. Ja kyllähän tästäkin inspiraatiota revittiin motolla "jos hänkin siihen pystyy, niin kyllä sitten minäkin".
Hienoa esimerkkiä Rämö edelleen näyttää siitä, mitä retkipyöräilystä saa ja miksi sitä tehdään. Toivottavasti matkakertomuksia saadaan tulevaisuudessa lisääkin!
Nyt alkaa kuumottamaan päästä pyörän kanssa luontoon ja retkeilemään. Kävin matkahuollosta noutamassa Turusta tilatun Kona Sutran, joka tulikin odotetusti määräajassa ja tilauksen mukaisesti. Pieni tuntumalenkki pihalla nostatti paljon ajatuksia mieleen. Tänään ei kuitenkaan vielä lähdetä pitkälle testiajolle.
Meikähän on tehnyt tätä ennen vain yhden merkittävän pyörähankinnan ja senkin aika sokkona. Koska ensimmäiseksi pyöräksi valikoitui Nishiki, päätin toisena hankintana lähteä toisen pyörätehtaan mukaan. Eihän Nishikissä mitään vikaa ole, mutta kaipasin niitä kuuluisia uusia kokemuksia ja vertailupohjaa. Talven yli mietittyäni minimoin vaihtoehdot kahteen ehdokkaaseen: Rossanoon tai Konaan. Muitakin houkutuksia oli, mutta näistä kahdesta löytyi eniten positiivisia arvioita. Kona tuntui lopulta luontevammalta joten tilaus lähti vetämään. Odottelu myös kostautui: jos olisin ollut hereillä tammi-helmikuussa, olisin saanut viime vuoden mallin huomattavasti halvemmalla. Seuraavan hankinnan kohdalla pitää olla valppaana... Maastopyörä puuttuu vielä kokoelmasta :)
Jatkohankintoja:
Pyörälaukut, aluksi taakse, lisäksi mahdollisesti eteen myöhemmin. Ortliebiä kehutaan, mutta Biltemasta sais halvalla vedenpitävän. Lukemani perusteella noista rikkoutuu helposti kiinnikkeet, mutta vedenpitävyys ja kulutuksen sietäminenhän ne tärkeimmät seikat ovat...
Kunnon kengät. Konaan tuli lukkopolkimet flättipuolella, joten kengät ovat (tiedostettu) pakko-ostos.
Sadevaatteet. Kesän reissut tulevat olemaan monipäiväisiä, joten sateelta tuskin voi välttyä kokonaan. Viitta ei oikein houkuta, joten takki+housut+kengänsuojat lienee paikallaan. Tämä on välttämätön vasta pidemmälle matkalle, muuten voi taktikoida kelin kanssa.
Nyt siis viikonloppuna varusteita etsimään. Kiirettä ei ole, mutta kengistä olisi hyvä aloittaa. Ajatuksena olisi heittää vielä ennen kesää sopivana viikonloppuna ensimmäinen telttareissu vaikka Nuuksioon, kesäkuun alussa 2-3 yön reissu lännessä tai idässä ja myöhemmin kesällä 6-7 yön reissu pohjoista kohti. Ans kattoo, mihin tässä vielä pääsee.
Ja vielä vähän fiilistelyodotuksia:
Aamupuurot trangialla järven rannalla - ei kiirettä tien päälle, vaatteet kuivuu narulla...
Välipysähdys pikkukylän kioskilla - hampurilainen ja jäätelöä auringonpaisteessa...
Viikonloppuna tuli kevät (se oikea kevät) ja neljän päivän mainio pyöräilyputki. Samalla tuli saateltua hyvin talvella palvellut Tunturi Prego viimeisen matkansa jälkeen kellarivarastoon odottamaan isompaa huoltoa. Takarenkaan kiinnikkeet ei enää pidä luotettavasti, vaihteet reistailee ja iän tuomaa rosoisuutta ja rutinaa näkyy ja kuuluu. Takavanne vaikuttaa olevan myös lievästi vääntynyt, joten huoltomiehelle on hommia luvassa.
Viikonloppuna jäi siis olutfestarit väliin vilkkaan polkemisen ja sosiaalisten kanssakäymisten vuoksi. Tulihan siinä uuden pyörän tilauskin tehtyä ja terassi siivottua! Energiaa revittiin myös kehä ykkösen hyvin hoidetulta pyörätieltä ja uusien oluttuttavuuksien merkeissä. Pubitestissä oli mm. Dupontin Monk's Stout, jonka kahvisuus ja paahteinen maltaisuus oli herkkua, mutta olut tuntui vähän ylihapokkaalta. Kokeilun arvoinen ja laadukas belgiolut. Norskipanimo Lervigin Single HoppedGalaxy IPA puolestaan oli turhan yksipuoleinen ja "normaali" IPA. Koska oluttyyli on suosikkini, maistui tämäkin toki hyvälle.
Tänään maanantaina tuli kaivettua esiin myös Nishiki vähän vauhdikkaampia ajoja varten. Alle tonnin pyörä, mutta vauhti riittää mulle... Töiden jälkeen päätin lähteä katsastamaan Turuntien kunnon vajaan neljänkympin lenkillä. Olin kyllä kieltämättä kovasti yllättynyt, ettei tietä oltu putsattu vieläkään, vaikka tie on kovassa aktiivikäytössä pyöräilijöiden keskuudessa. Pyrähdyksen aikana vastaan tuli toistakymmentä pyöräilijää ja muutama tuli ohitettuakin. Nyt Espoo prkl...
Kehä kolmosen varsi oli puolestaan hyvin putsattu (oli jo viikko sitten), mutta Järvenperän kohdilla oli syvä kuoppa keskellä tietä eikä mitään varoitusmerkkejä lähelläkään! No tulipahan testattua jarrut samalla...
Nyt voi hyvillä mielin palkita ittensä hyvän ruoan, mainion monivivahteisen Westmalle Dubbelin ja viidennen kiekkofinaalin merkeissä. Trappistiolut tekee kieltämättä maanantaista melkein pyhäpäivän. Tulkoon keväästä aurinkoinen, vähäsateinen ja yhtä miellyttävä kuin tämä viikonloppu oli, koska nyt on niin paljon energiaa miehessä että talvi on selvästi taittunut.
Olutfestivaali saa nyt jäädä. Hyötypyöräilijä on hoitanut viikonloppuna juoksevia asioita yli kuudenkymmenen kilometrin matkalta. Kampia on pyöritetty kamerahuollon, koiranhoidon, parisuhteen hoidon ja kaupassa asioinnin merkeissä. Perjantain tihuttelut eivät hidastaneet matkantekoa, kadulla ollut sepeli enemmänkin... Tänään lauantaina keli on ollut upea ja aamuinen lenkki tuntuu jaloissa iloisesti. Loistavia kilometrejä kaikin puolin ja nyt alkaa pääväylätkin olemaan jo lähes täysin aurattuja. Loistavaa!
Tänään pistin myöskin tilaukseen uuden touring-pyörän. Muutaman päivän kypsyttelyn jälkeen ostopäätös syntyi lopulta selkeästi perjantain matkalla. Nyt jännätään, miten tilaus etenee ja tuleeko paketti matkahuoltoon ajallaan. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen netistä ostettu pyöräni, joten syystäkin saa vähän jänskättää. Asiaan palataan varmasti ensi viikon puolella!
ps. loppuviikon maisteluissa on ollut pari kotimaista olut-uutuutta. Nokian panimon66 A.P.A. oli hintatasoonsa nähden loistavan raikas, amerikkalaisesti humaloitu ale, jonka sitruksinen ote ja katkera jälkimaku sopii mainiosti suomalaiseen kevääseen ja kesään. Tätä kaappiin ja piknikille!
Perjantaina Valintalosta löytyi Stallhagenin Coach Ice Beer, jota markkinoidaan siis vahvasti jääkiekkohengessä (tuo nimi ei kyllä aukea mulle ollenkaan; miksei Ice Hockey Coach Beer, olis ainaki jotain järkeä sanoissa...) Valintaloissa ja Siwoissa. Lisätietoa oluen olemukseen ei muuten löytynyt valtsun, siwan tai edes panimon nettisivuilta, joten harvinaisen pimennossa pullo piti avata. Noh, tuotos oli kaikin puolin pettymys, laimean ruohoinen ja mitäänsanomaton maku, joka ei piristänyt, innostanut tai edes houkuttanut katsomaan jääkiekkoa, vaikka kolmas sm-liigan finaali oli menossa. Ei missään tapauksessa vajaan kolmen euron arvoinen. Vältettävä!
On se perkele kun ei voi kunnon pyöräilykelit vieläkään alkaa. Vettä ripsii, keli on niukasti plussalla ja sepeliä löytyy.
Viikonloppuna tuli käytyä sivistyneesti parilla kaljalla pääkaupunkiseudun pubeissa. Omituinen hanaolut pisti silmään Vantaalla, jossa tarjouksessa oli Grass Bock- niminen olut. Hämmästys kasvoi, kun tarjoilija kaatoi tuoppiin vihreää olutta! Pitihän tuota kooklailla ja panimohan on Diamond Beerin oma De Proef- nimellä kulkeva belgialainen firma. Olut on värjätty vihreäksi lehtivihreällä, joten pilaantuneesta tuotteesta ei toki ole kyse... Olut oli kelpo maukasta, ruoho maistui ihan kivasti ja maltainen kokonaisuus taattuun bock-tyyliin istui tuotteeseen hyvin. Kelpo olut eikä hinnalla pilattu, mutta kertahankinnaksi jää. Vaimo tykkäsi enemmän!
Kävinpä myöskin katsastamassa (myöhäisherännäisenä tänäkin vuonna) HOK-Elannon Oluthuoneiden IPA-viikkojen (maaliskuu meni jo) jäämistöoluet. Onneksi oli jäljelläkin jotain. Listan perältä löytyi nappivalintana jenkkipanimo Flying DoginRaging Bitch- olut, jonka aina yhtä tyylikkäät etiketit vetävät aina puoleensa. Tämänkin pullon raivoisa narttu- koira oli tyylikkäästi piirretty taattuun gonzo-tyyliin, mutta mikä helkutin laite tuossa hauvelin hännässä oikein on...? Videossa oluen tyylikäs esittely (näitä saisi siis Suomen panimotkin tehdä):
Olut oli 8,3- prosenttiseksi sopivan tymäkkä, karamellinen ja loistavan monihedelmäinen IPA, jonka jälkimaku jäi suuhun vielä pitkäksi aikaa pyörimään. Runsasta jenkkihumalointia (IBU:ja 50) oli vielä piristetty belgityylisellä El Diablo- hiivalla, jonka vuoksi olut käy mainiosti jälkiruoasta sellaisenaan.
Nyt varastossa on saman panimon Under Dog- olut odottelemassa vuoroaan, mutta jo nyt voi sanoa, että panimon tuotteet ovat olleet kauttaaltaan erittäin laadukkaita tähän astikin. Jos aikaa olisi ollut enemmänkin, olisin varmasti maistellut Mikkellerin Crooked Moonin Tattoo DIPA:n seuraavaksi, mutta se saa nyt jäädä seuraavaan kertaan.
Torstaina piti lähteä töihin pyörällä, mutta citypyörän takarattaan kumi oli tyhjentynyt. Ilmeisesti tiistain lenkillä oli sepelin perkele tarttunut takapyörään niin ikävässä kulmassa, että sisäkumiin oli tullut juuri sopivan pieni reikä hidasta kulumista varten. Vauhtipyörää en vielä viitsi hiekkaisille teille ottaa. Perjantaina töiden jälkeen olikin sitten sopivasti aikaa paikallistaa vuotopaikka ja hoitaa paikoitus. Kyytipoikana meni Mallaskosken Panimon uutuus Kuohu Valioluokka Pilsner. Yritin etsiä oluesta asianmukaista kuvausta, mutta aika köyhäksi jäi. Ei kait tuo hirveä vaiva olisi päivittää panimon blogia (ja miksei tuotevalikoimaakin) useamminkin...
Olut oli perinteinen pilsneri, katkeruutta löytyy kivasti ja Mallaskoskelle tyypillisesti käytetty vesi tuntuu erityisen puhtaalta ja raikkaalta. Ei tämä maailmaa muuta, mutta renkaanvaihtoprosessi meni ainakin sutjakasti olutta hörppiessä! Makumaailma kovin tuttu ja yllätyksetön, en lähde sitä arvostelemaan sen kummemmin. Luulenpa kuitenkin, että jos etsin kaupasta pientä tölkkiä janojuomaksi, niin kallistun ennemmin vajaan euron hintaiseen Karhuun kuin kahden euron hintaiseen Kuohuun.
Kevätkirmaisut ovat päällänsä ja päivän pyörälenkillä tuli vastaan jopa lakaistu pyörätienpätkä (ellei kyseessä ollut koko talven hiekoittamattomana ollut kevli)! Muutoin tiet olivat aivan täynnä hiekoituskiviä, eikä vauhdin hurmasta voi puhua. Vauhtipyörän esiinkaivaminen saa siis vielä odottaa.
Hyötypyöräilijä kävi noutamassa Tammistosta pari uutta tuttavuutta, joista myöhemmin lisää. Nyt olutarviossa alkon tsekkiuutuus Master Tmavy. Pieneksi pulloksi aika ärhäkän hintainen (3,60 €) tumma lager, jossa on toki alkoholeja aika tymäkästi seitsemän prosentin verran. Tämän tyyppiset oluet eivät ole vuodenaikaan nähden aivan paikallaan, mutta kokeillaan alta pois.
Tummanpuhuva olut jättää lasin reunoille hieman pitsiä, vaahtoa tulee maltillisesti. Tuoksussa hentoa paahdettua mallasta makealla twistillä, savun aromeita ja karamellia. Aika totutut tsekkioluen merkit tuoksusta löytyy. Olueeseen on lisätty sokeria, minkä myös maistaa. En tiedä, onko tämä tsekkiläinen tapa, mutta mielestäni monet tummat tsekkioluet ovat usein varsin makeita. Maku on muuten varsin täyteläinen ja kahvinen, alkoholit eivät maistu yllättäen juuri ollenkaan. Humalointi ei juuri nouse esiin mitenkään. Hyvin lakritsainen kokonaisuus, savuinen utu jää kurkkuun pyörimään jälkimakuna. Varmasti tasapainoinen tuotos, jos tämän tyyppisestä oluesta pitää, itselleni makeus ja karkea mallasmaisuus ei oikein pure. Syksyisen yön pimetessä varmasti enemmän paikallaan kuin kevätauringon loisteessa nautittuna.
Pitkä tauko kirjoittelussa on johtunut monesta syystä, joita en tässä rupea käymään läpi. Tänään on kuitenkin mennyt tuhannen lukijan raja rikki, joten rintamahiljaisuus on syytä katkaista. Ensimmäinen olueni kymmeneen päivään on pitkään jääkaapissa kummitellut elämäni ensimmäinen kauraolut, eli Belfast Bayn McGovern's Oatmeal Stout. Odotukseni kauriksia kohtaan ovat kohtalaisen matalalla, koska niiden maine on aika huono, mutta rohkeasti käyn tutkimaan, mitä pullosta löytyy.
Erittäin tumma olut laskeutuu lasiin muodostaen runsaan ruskean vaahdon. Vaahto jättää kauniin pitsin lasin reunoille. Tuosku on hyvin karvas ja "rukiinen" kuten varmaan kauraoluille on tyypillistä. Tummaa ja vähän luotaantyötävää tavaraa. No, ei anneta sen hämätä vaan isketään kiinni.
Maku on hyvin täyteläistä, ettei peräti puuromaista. Savuisen tymäkkä maku on kaukana tavallisista oluista, en ole tällaiseen törmännyt koskaan aikaisemmin. Kitkerää, mämmimäistä pirunjuomaa, alkoholit eivät maistu juuri lainkaan. Yrttiä, salmiakkia ja lakritsia, runsaasti kahvia ja tupakkaa.
Tyrmäävä maku, josta joku varmaan onnistuu pitämäänkin, mutta kyllä tämä ei minun mittapuulla olutta ole nähnytkään. Mielenkiintoinen kokemus yhtä kaikki - jäänee yhteen kertaan tosin.
