Testireissu 2: pitkän matkan edellytyksiä etsimässä

Kesän h-hetket alkavat olla käsillä kotiseutumatkailun osalta, sillä ensi viikolla on tarkoitus kääntää eturatas Pohjanmaata kohti. Tuota 600 kilometrin polkaisua varten tein jo toukokuun lopulla ensimmäisen testireissun, jonka tarkoituksena oli lähinnä testata laukkujen kiinnityksiä ja vaikutusta matkan tekoon sekä ylipäänsä haistella telttamatkailun tuulia. Viikko sitten tein toisen, kaksipäiväisen testireissun kauniissa kesäkelissä Loviisaan. Tällä kertaa hain enemmänkin tuntumaa pitkän matkan pyöräilyyn, omaan fysiikkaan ja matkanteon edellytyksiin.

Ensimmäisellä taukopaikalla lähellä Sipoon rajaa.

Menomatka kehää ja tietä 170 pitkin oli pieneen vastatuuleen puskemista läpi koko päivän. Tuuli rupesi ahdistamaan oikeastaan vasta viimeisellä etapilla ja sen vaikutus taisi olla enemmän henkinen kuin fyysinen. Odotetusti matkan eteneminen tuttuja teitä Porvooseen eteni melko leppoisasti maisemia katsellessa ja välipalaa syödessä. Tuli taas huomattua sama asia kuin monesti ennenkin, eli tuttuja teitä pyöräillessä etäisyydet tuntuvat pienemmiltä kuin tuntemattomilla teillä. Matkaa on helppo tehdä, kun tietää valitun tien raskauden. Ja erityisen raskaaksihan tuota noin 60 kilometrin matkaa ei voi kutsua.

Noin 10 kilometriä ennen Porvoon keskustaa tapahtui käsittämätön moka. Pidin päivän toista taukoa varjossa bussipysäkillä kun huomasin jalkojeni vieressä mustan ruuvin. En siinä sitten eväitä syödessä tullut ajatelleeksi ruuvin syvempää merkitystä sen enempää joten pysäkille jäi. Jatkoin matkaa Porvoota kohti ja kohta alkoi vasemman lukkokengän kiinnitykset löystymään yllättäen. Etenin kilometrin tai kaksi eikä jalka asettunut, siispä seuraavalle bussikatokselle tutkimaan asiaa. Vaan eipä lähtenyt vasen kenkä enää irti polkimesta! Eipä siinä voinut muuta kuin ottaa jalka pois kengästä ja tutkia kiinnikkeitä tarkemmin. Ja niinhän siinä kävi, että edellisellä pysäkillä löytynyt ruuvi oli kuin olikin omasta Shimanon lukkokengästä irronnut ja toinenkin ruuvi löysänä. Tämä oli johtanut luonnollisesti vasemman jalan väpättämiseen eikä kengän irrottaminenkaan enää onnistunut ilman työvälineitä.

Eipä siinä, kiristin jäljelle jääneen ruuvin ja toisen kengän kiinnikkeet hyvin kiinni ja jatkoin matkaa. Jos vasen kenkä ei olisi tukenut polkemista enää normaalisti, olisin hyvin voinut pysähtyä Porvoon pyöräliikkeeseen ostamaan uusia kiinnikkeitä. Koska kotonani on varaosat ja kenkä tuntui pitävän hyvin yhdelläkin ruuvilla, jatkoin matkaa. Pitkälle matkalle pitää ehdottomasti olla varaosat valmiina ja tulipa samalla todettua että Konaan hankkimani kaksipuoleiset polkimet olivat loistoidea, sillä kenkien pettäessä voi aina laittaa lenkkarit jalkaan ja jatkaa matkaa "kääntöpuolella", toki pienemmällä teholla.

Porvoon ohitin pysähtymättä, kauniiseen kaupunkiin olen tutustunut aiemminkin. Yllättävän vaikeaa keskustaan on tulla "suoraan" pyöräteitä pitkin, jälleen kerran ajauduin jonnekin etelään suuntautuvalle tiellä, josta piti sitten omatoimisesti etsiä oikeaa suuntaa. Matka jatkui siis kohti Loviisaa, jonne oli vielä noin 40 kilometriä poljettavaa. Tämä viimeinen etappi olikin jo selvästi raskaampi ja poljetut kilometrit alkoivat selvästi näkyä väsymyksenä. Parikin taukoa oli paikallaan.

Idyllinen taukopaikka.

Kun matkalle varaamani menovesi (vajaat 2 litraa) alkoi huveta, piti Koskenkylältä hakea sokerilientä loppumatkaa varten. Jälleen kerran tuli todettua, että limukka on ehkä paras piriste pyöräilijälle, kun pitää vielä jaksaa eteenpäin väsymyksestä huolimatta. Muutaman minuutin viiveellä vireystila nousi huomattavasti ja loppumatka Loviisaan meni mukavasti.

Mäntyharjulta löytyi oivallinen taukopaikka.

Loviisa oli kaikin puolin erittäin kaunis paikka vierassatamineen ja linnoituksineen. Paikan historia Kuninkaantien merkittävänä puolustuspaikkana on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Mäntyharjun mäkinen metsikkö oli upea hiljentymispaikka raskaan päivämatkan tehneelle ja metsikköpolku päättyi vieläpä suoraan upean Loviisan kirkon pihaan. En ole uskonnollinen ihminen, mutta mahtipontinen, "keskelle tietä" rakennettu kirkko oli kyllä komeaa katsottavaa. Rasvaista ruokaa naamaan ja aikaisin nukkumaan, ei tehnyt edes olutta mieli mutta konjakin tapaista toki otin unilääkkeeksi :)

Paluumatka oli tarkoitus vetää alun perin Myrskylän tai Askolan kautta takaisin Vantaalle, mutta illalliskutsun vuoksi oli pakko vetää mutkia suoraksi ja seurata eilisiä jälkiä kotiin myöhästymisen pelossa. Pienen sivumutkan tein kuitenkin Pernajan kylän kautta, sillä olin Loviisan turistipahvia tutkiessani huomannut paikkakunnaltaa löytyvän keskiaikaisen kirkon, Pyhän Mikaelin kirkon, joten sitä sitten katsomaan. Kulttuurihistoria kiinnostaa ja Agricolakin oli Pernajalla syntynyt, eli kirkon pihalla käynti oli mielenkiintoinen kokemus. Ikävä kyllä sisälle ei ollut arkiaamuna ennen kymmentä vielä asiaa.

Jälleen matka jatkui odotetun kaavan mukaan eli kyllä ensimmäiset 50-60 kilometriä menee kuin lentämällä, eikä eilisen päivän rasituksita ollut mitään tietoa. Välissä join munkkikahvit viihtyisässä Noarkissa, jota voi hyvin kehua. Pienoismallimaailmaan en jaksanut kuitenkaan tutustua. Porvoon jälkeen, Söderkullan paikkeilla rupesi taas energiat loppumaan mutta tauon kanssa jaksoi taas jatkaa matkaa. Kehä ykkösen pyörätien löytäminen Kontulan jälkeen oli jostakin syystä aivan ylivoimainen haaste, mutta siitäkin selvittiin. Kaksi sadan kilometrin matkapäivää meni siis ihan leppoisasti, ainoastaan takapuoli alkoi olla vähän hellänä loppua kohden.

Huomioita:

• Välipalat ovat mulle ihan avainasemassa pitkillä matkoilla. Tykkään lähteä liikkeelle ajoissa aamulla ja "hoitaa matkan alta pois" jatkuvan tankkaamisen periaatteella. Lämpimän ruoan voi sitten syödä aamupalalla ja/tai illallisella, lounasta ei oikeastaan matkalla edes kaipaa jos kilometrejä on vielä edessä useita kymmeniä. Pähkinöitä, leipää, banaania, välipalakeksejä... you name it, I've got it! Aivan erityistä herkkua on karjalanpiirakat sulatejuustoon kanssa.
• Venyttelyn merkitystä ei voi mitenkään liioitella, lihashuolto on ehdottomasti avainasemassa, jos haluaa miellyttävissä olosuhteissa jatkaa matkaa seuraavanakin päivänä. Nyt ainoa kipeä paikka koko matkalla oli oikeastaan niska ja mystisesti tuntonsa menettäneet oikean käden sormipari. Uusissa ajohanskoissa on selvästi vielä totuteltavaa.
• Sadan kilometrin päivämatkat ovat täysin toteutettavissa hyvällä ravinnolla ja lihashuollolla. Tavaksi on tullut, että 50-60 kilometriä menee kevyesti ja loppumatka pitää sitten puristaa väkisin. Periaatteessa pitempäänkin päivämatkaan on kaikki mahdollisuudet, mutta ilman reipasta myötätuulta en välttämättä lähde kokeilemaan onneani. Tämän reissun tarkoitus täyttyi siis hyvin, koska luottamus satasen matkoihin on nyt kova.
• Etusivulaukut olivat hyvä lisä varusteisiin. Tankolaukkua olen myös kovasti etsinyt, mutta 60-90 euron hinnat hirvittävät. Miten ne voi olla niin törkeän kalliita? Ei kyseessä ole kuitenkaan mikään tekniikkaihme ymmärtääkseni... Ensi viikon matkan aion tehdä ilman sitä, mutta toki seuraan markkinoita, milloin sopivan hintainen laukku tulee vastaan.

Seuraavat merkinnät sitten pitkän matkan jälkeen!

JK

Katselmus Kiinan oluttarjontaan

Sichuanin matkalla tuli myös maisteltua itselle entuudestaan tuntemattomia paikallisia (sopiiko sana Kiinaan, kun maa on niin valtava...?) oluita, joista entuudestaan tuttu oli ainoastaan Suomenkin maitokaupoista löytyvä Tsingtao Beer, jota itse asiassa maistoin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta tällä matkalla. Yleisesti ottaen kaikkia Sichuanin kioskeista löytyneitä oluita yhdisti kaksi asiaa:

• pieni, noin kolmen prosentin alkoholipitoisuus
• kevyen aromikas, tuliseen ruokaan sopiva humalaisuus

Etikettien perusteella useat oluet ovat riisillä jatkettuja, mikä oletettavasti viittaa kustannusleikkaukseen maun kustannuksella. Pari olutta oli sellaisia, mitkä teki mieli jättää juomatta loppuun asti, eli keskimääräinen taso oli varsin vaatimaton. Hong Kongissa tuli vastaan myös muutama ei-kiinalainen, Suomesta löytymätön olut, joita piti tietenkin päästä testaamaan tilaisuuden koittaessa.

Sichuanin ja Kantonin baarikulttuuri (parin pistokokeen perusteella) oli vasta lapsenkengissään ja jotenkin väkinäistä. Olutta myytiin toki pulloissa, mutta tusinahinnalla, eli pöytään piti tilata lähtökohtaisesti 12 olutta kerrallaan, seurueen koosta riippumatta. Jos tilaus oli pienempi, pullokohtainen hinta nousi vastaavasti. Hinnat eivät olleet päätähuimaavia, mutta ruoan hintaan suhteutettuna täysin ylimitoitettuja. Kioskihinnat olivat toki kohdillaan. Olut tarjoiltiin lähes poikkeuksetta pieniin, ehkä yhden desin laseihin.

Paras Sichuanista löytynyt olut oli Lhasa Beer, jonka miellyttävä humalointi ja hedelmäisyys sopi tulisen ruoan kaveriksi erinomaisesti. Mitään syvempää hienoutta tuotoksesta ei toki löytynyt. Tiibetiläisolut on ilmeisesti myös myynnissä jenkeissä ja panimon taustavaikuttajana toimii olutjätti Carlsberg. 

 Japanilainen ruokakulttuuri oli kova sana Hong Kongissa muutenkin kuin Sushin muodossa ja pari japsioluttakin piti päästä testaamaan. Kirinin Stout oli makean maltainen tumma stout, joka ei ensinnäkään sopinut vallitsevaan ilmastoon mitenkään eikä sellaisenaan nautittuna aiheuttanut minkäänlaisia tunteita. Tuskinpa tuo olisi ruoan kanssa sen kummemmin maistunutkaan. Sapporon lager sen sijaan maistui helteisenä päivänä lounaalla erinomaisesti. Toki siitä vajaan euron mielellään maksoi :) Filippiiniläisjätti San Miguelin oluita en ole ennen maistanut, vaikka toki olen niihin Suomessakin törmännyt. Eipä silti harmita, sillä laimeata perusoluttahan tuo oli, ei jättänyt minkäänlaista jälkeä minun maailmaan ainakaan.

Kiinalaisjätti Tsingtaon perusolut sopi Kiinalaiselle ruoalle hyvin, mutta sen rohkeampi viritys, Tsingtao Stout (vahvuutta muistaakseni reilut 7 prosenttia) oli makealla mokkaisuudellaan kaikista Kiinassa maistamistani oluista monipuolisin. Hyväksi sitä ei voi mitenkään kehua, loppu jäi melkein juomatta. Panimon nettisivut ovat muuten äärettömän ristiriitaiset - kauniit niin väreiltään kuin hakumahdollisuuksiltaan, mutta oluesta en informaatiota löytänyt parin minuutin etsimisellä :) Kenties tuotteen sisältöä ei pidetä niin tärkeänä kuin oluesta tulevaa mielikuvaa...

Kingway- olut oli yksi makumatkan huonoimmista. Liian kevyt ja vetinen, en lähtisi olueksi kutsumaan. Tiedä sitten, olisiko vahvempana jo juotavaa?








Snow Beer oli jo vähän maukkaampaa, isosta pullosta tarjoiltua lageria. Netistä löytyneen tiedon mukaan olut nousi viisi vuotta sitten maailman eniten tuotetuksi olueksi huikealla 61 miljoonan hehtolitran tuotannolla. Jos tieto pitää paikkaansa, on määrä esimerkiksi 50 % enemmän kuin Englannin oluttuotanto kokonaisuudessaan (lähde: Kenning & Jackson). Eipä suuri volyymi silti tuotteesta vielä hyvää tehnyt.

Viimeisenä matkapäivänä kioskista löytyi vielä brittijätti Fuller'sin Honey Dew- luomuhunajaolut, johon en ole Suomessa koskaan törmännyt vaikka olutoppaan perusteella sitä kyllä pubeista löytyy törkeään hintaan (omani ostin vajaalla eurolla). Olut oli yksi matkan parhaimpia ja monipuolisin, mutta tämäkään löytö ei noussut erityisen suureen arvoon, toki se olisi varmasti täydentänyt hienosti juustolautasta tai tapaksia, jos sellaisia olisi tarjolla ollut. Pyhän Pietarin Hunajaportteri on ja pysyy hunajaoluiden kiistattomana ykkösenä minun papereissani.

Näin. Aika yksitoikkoista siis, Kiinassa tuntuu olevan vallassa se käsitys, että olut on tietyn makuista raikasta juomaa, joka tarjoillaan jääkylmänä tulisen ja runsaan ruokapöydän äärellä. Ja siihen tarkoitukseen suurin osa kiinalaisesta oluesta myös sopii oikein mainiosti. Olutnautiskeluun Kiinan oluet eivät kuitenkaan nykyisellään sovellu mitenkään, tosin maan olutkulttuuri vaikuttaa olevan vielä täysin lapsenkengissään.

JK

Pyöräkulttuuria Sichuanissa

Paikallisen tavan mukaan helteellä saa avata tuuletusaukot.

Muutamia mietteitä keski-Kiinan pyöräilykulttuurista. Bloggaaja kävi lomamatkalla muutamassa Kiinan suurkaupungissa tarkoituksenaan sivusilmällä analysoida maan fillarikulttuuria. Oluitakin tuli maisteltua, siitä myöhemmin. 

Kiina on niin valtava maa, että saatu kuva kaupunkipyöräilykulttuurista on luonnollisesti mitättömän pieni. Ilahduttavaa oli nähdä ylipäänsä se, että polkupyörä on useille paikallisille paitsi kulkuväline, myös kuormankuljetusväline. Siinä missä valtaosa pyöristä oli kevyttä siirtymäpolkemista tai selkeää työmatkaa varten tarkoitettuja ajoneuvoja, huomattavan paljon tuli nähtyä myös työntekoon tarkoitettuja pyöriä. Nämä pyörät eivät välttämättä olleet sen kummemmin varusteltuja kuin tavallisetkaan, mutta (rahan tai tarjonnan puutteen vuoksi) se ei estänyt paikallisia käyttämästä niitä monimuotoisesti hyödyksi. Toki paljon kuorma-ajoa tehtiin myös sähkömopoilla ja autoilla. 

Etsi Suomi-brändi

Kuvan mukaisia kuormajuhtia oli katukuvassa paljon, erityisesti hedelmänmyyjiä.

Ilahduttavaa kyllä, tuhansien työmatkaajien ja kuorma-ajajien joukosta löytyi myös muutamia maantiepyöriä tai (laadukkaan oloisia) maastopyöriä asiallisesti pukeutuneiden kuskien liikuttamina. Muuten niin harvinainen pyöräilykypäräkin löytyi näiden joukosta erottuvien hurjapäiden päästä lähes aina. Kypärä tuleekin varmasti tarpeeseen, sillä monikaistaisen liikenteen liikennesäännöt ovat mallia "pienempi väistää" ja "kyllä tuosta vielä mahtuu". Mukavia väriläiskiä pyöräilykansasta siis löytyi sieltä täältä. Ruuhka-aikaan vaikutti välillä siltä, että pyörä on nopeampi kulkuväline autoon verrattuna. Ikävä kyllä saasteen määrä oli sellainen, että Suomessa kevyt liikenne olisi varmaan kielletty terveydellisiin syihin vedoten.

Osa pyöristä oli värikkäästi koristeltuja, kenties tarkoituksena oli yksinkertaisesti popularisoida fillarikulttuuria.

Muutama touringpyöräkin tuli vastaan, esimerkiksi keskustan "kansanpuistossa" oli omaa matkaansa esittelemässä ja rahallista tukea pyytämässä pari kiinalaista, trikoisiin ja kypärään pukeutunutta nuorta miestä. Kielivaikeuksien vuoksi päämäärä ei voinut selvittää, mutta varusteiden perusteella pitkää matkaa oltiin tekemässä. Ja Kiinassahan valloitettavaa tilaa löytyy.

Hyvin tyypillinen paikallinen halpistaittopyörä.

Muutama sananen pyörätyypeistä: suuri osa oli pieniä ja käytännöllisiä, usein vanhoja ja lättäkumisia halpapyöriä, joiden merkit vaihtelivat paljon. Natinan ja kumien tyhjyyden perusteella ne kulutettiin loppuun ennen huoltoon viemistä. Tätä ajatusta tukee yleinen suhtautuminen paikallisten taksien huoltoon - vähintään joka toisessa ajoneuvossa nimittäin paloi joko moottorivalo tai bensamittari ei toiminut. Useisiin pyöriin oli muuten tehdasasennettu sateenvarjo etuhaarukkaan. Käytännöllinen tapa, koska tunnetusti pyöräillessä varjon piteleminen on liki mahdotonta. 

Useat pyöräilijät (ja erityisesti sähkömopoilijat joita oli valtavasti) käyttivät sadeviittoja. Astetta paremmat pyörät olivat valtaosin Giantia tai Meridaa, molemmat taiwanilaislähtöisiä firmoja. Paikalliskontakteilta saamieni tietojen mukaan kiinalaisilla onkin vain vähän luottoa kotimaisiin tuotteisiin (maassa on paljon keskustelua erityisesti maitotuotteiden turvallisuudesta), myös autot olivat pääosin ulkomaalaisia, joten jos rahaa yhtään löytyy, se suunnataan laatuun. Kaupunkikuva ylipäänsäkin oli melko varakas, kerjäläisiä toki oli paljon enkä maaseudusta saanut oikein minkäänlaista kuvaa tällä kertaa.

Matkalla tuli käytyä myös Hong Kongissa, missä maastonmuodot ja infrastruktuuri tekevät pyöräilystä hyvin vaikeaa. Katukuvassa näki varsin vähän fillareita, poikkeuksena matkalla lentokentälle yksi länsimaalainen pisteli menemään moottotievarren pyörätiellä tuhatta ja sataa trikoissa. Kaupungin julkinen liikenne oli kuitenkin äärimmäisen tehokasta ja edullista, joten tavalliseen siirtymäpyöräilyyn ei varsinaista tarvetta ollutkaan. Tiedä sitten, olisiko fillarikulttuuria enemmänkin laitakaupungilla.

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen pyöräkulttuuri, joka toivottavasti kehittyy entisestään laadukkaammaksi. Mielelläni näkisin suomalaisessakin kesäkulttuurissa rahtipyöriä ja hedelmäkauppiaita - luulen että hilpeyttä aiheuttava kuljetusmuoto edesauttaisi tuotteen kauppaamista. Kiinan kaupunkien suurin ongelma on kuitenkin saastunut ilma, jos sitä ei hoideta kuntoon, ei fillarikulttuuriakaan voi maassa kehittää. Ymmärtääkseni maassa otetaan nykyään kaupunki-ilmanlaatu vakavasti (keskiluokan vaurastuessa soraäänet ovat lisääntyneet huomattavasti) ja tähän varmasti panostetaan tulevaisuudessa Kiinan tuntien nopeasti ja suurella volyymillä.

JK