Testireissu 2: pitkän matkan edellytyksiä etsimässä

Kesän h-hetket alkavat olla käsillä kotiseutumatkailun osalta, sillä ensi viikolla on tarkoitus kääntää eturatas Pohjanmaata kohti. Tuota 600 kilometrin polkaisua varten tein jo toukokuun lopulla ensimmäisen testireissun, jonka tarkoituksena oli lähinnä testata laukkujen kiinnityksiä ja vaikutusta matkan tekoon sekä ylipäänsä haistella telttamatkailun tuulia. Viikko sitten tein toisen, kaksipäiväisen testireissun kauniissa kesäkelissä Loviisaan. Tällä kertaa hain enemmänkin tuntumaa pitkän matkan pyöräilyyn, omaan fysiikkaan ja matkanteon edellytyksiin.

Ensimmäisellä taukopaikalla lähellä Sipoon rajaa.

Menomatka kehää ja tietä 170 pitkin oli pieneen vastatuuleen puskemista läpi koko päivän. Tuuli rupesi ahdistamaan oikeastaan vasta viimeisellä etapilla ja sen vaikutus taisi olla enemmän henkinen kuin fyysinen. Odotetusti matkan eteneminen tuttuja teitä Porvooseen eteni melko leppoisasti maisemia katsellessa ja välipalaa syödessä. Tuli taas huomattua sama asia kuin monesti ennenkin, eli tuttuja teitä pyöräillessä etäisyydet tuntuvat pienemmiltä kuin tuntemattomilla teillä. Matkaa on helppo tehdä, kun tietää valitun tien raskauden. Ja erityisen raskaaksihan tuota noin 60 kilometrin matkaa ei voi kutsua.

Noin 10 kilometriä ennen Porvoon keskustaa tapahtui käsittämätön moka. Pidin päivän toista taukoa varjossa bussipysäkillä kun huomasin jalkojeni vieressä mustan ruuvin. En siinä sitten eväitä syödessä tullut ajatelleeksi ruuvin syvempää merkitystä sen enempää joten pysäkille jäi. Jatkoin matkaa Porvoota kohti ja kohta alkoi vasemman lukkokengän kiinnitykset löystymään yllättäen. Etenin kilometrin tai kaksi eikä jalka asettunut, siispä seuraavalle bussikatokselle tutkimaan asiaa. Vaan eipä lähtenyt vasen kenkä enää irti polkimesta! Eipä siinä voinut muuta kuin ottaa jalka pois kengästä ja tutkia kiinnikkeitä tarkemmin. Ja niinhän siinä kävi, että edellisellä pysäkillä löytynyt ruuvi oli kuin olikin omasta Shimanon lukkokengästä irronnut ja toinenkin ruuvi löysänä. Tämä oli johtanut luonnollisesti vasemman jalan väpättämiseen eikä kengän irrottaminenkaan enää onnistunut ilman työvälineitä.

Eipä siinä, kiristin jäljelle jääneen ruuvin ja toisen kengän kiinnikkeet hyvin kiinni ja jatkoin matkaa. Jos vasen kenkä ei olisi tukenut polkemista enää normaalisti, olisin hyvin voinut pysähtyä Porvoon pyöräliikkeeseen ostamaan uusia kiinnikkeitä. Koska kotonani on varaosat ja kenkä tuntui pitävän hyvin yhdelläkin ruuvilla, jatkoin matkaa. Pitkälle matkalle pitää ehdottomasti olla varaosat valmiina ja tulipa samalla todettua että Konaan hankkimani kaksipuoleiset polkimet olivat loistoidea, sillä kenkien pettäessä voi aina laittaa lenkkarit jalkaan ja jatkaa matkaa "kääntöpuolella", toki pienemmällä teholla.

Porvoon ohitin pysähtymättä, kauniiseen kaupunkiin olen tutustunut aiemminkin. Yllättävän vaikeaa keskustaan on tulla "suoraan" pyöräteitä pitkin, jälleen kerran ajauduin jonnekin etelään suuntautuvalle tiellä, josta piti sitten omatoimisesti etsiä oikeaa suuntaa. Matka jatkui siis kohti Loviisaa, jonne oli vielä noin 40 kilometriä poljettavaa. Tämä viimeinen etappi olikin jo selvästi raskaampi ja poljetut kilometrit alkoivat selvästi näkyä väsymyksenä. Parikin taukoa oli paikallaan.

Idyllinen taukopaikka.

Kun matkalle varaamani menovesi (vajaat 2 litraa) alkoi huveta, piti Koskenkylältä hakea sokerilientä loppumatkaa varten. Jälleen kerran tuli todettua, että limukka on ehkä paras piriste pyöräilijälle, kun pitää vielä jaksaa eteenpäin väsymyksestä huolimatta. Muutaman minuutin viiveellä vireystila nousi huomattavasti ja loppumatka Loviisaan meni mukavasti.

Mäntyharjulta löytyi oivallinen taukopaikka.

Loviisa oli kaikin puolin erittäin kaunis paikka vierassatamineen ja linnoituksineen. Paikan historia Kuninkaantien merkittävänä puolustuspaikkana on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Mäntyharjun mäkinen metsikkö oli upea hiljentymispaikka raskaan päivämatkan tehneelle ja metsikköpolku päättyi vieläpä suoraan upean Loviisan kirkon pihaan. En ole uskonnollinen ihminen, mutta mahtipontinen, "keskelle tietä" rakennettu kirkko oli kyllä komeaa katsottavaa. Rasvaista ruokaa naamaan ja aikaisin nukkumaan, ei tehnyt edes olutta mieli mutta konjakin tapaista toki otin unilääkkeeksi :)

Paluumatka oli tarkoitus vetää alun perin Myrskylän tai Askolan kautta takaisin Vantaalle, mutta illalliskutsun vuoksi oli pakko vetää mutkia suoraksi ja seurata eilisiä jälkiä kotiin myöhästymisen pelossa. Pienen sivumutkan tein kuitenkin Pernajan kylän kautta, sillä olin Loviisan turistipahvia tutkiessani huomannut paikkakunnaltaa löytyvän keskiaikaisen kirkon, Pyhän Mikaelin kirkon, joten sitä sitten katsomaan. Kulttuurihistoria kiinnostaa ja Agricolakin oli Pernajalla syntynyt, eli kirkon pihalla käynti oli mielenkiintoinen kokemus. Ikävä kyllä sisälle ei ollut arkiaamuna ennen kymmentä vielä asiaa.

Jälleen matka jatkui odotetun kaavan mukaan eli kyllä ensimmäiset 50-60 kilometriä menee kuin lentämällä, eikä eilisen päivän rasituksita ollut mitään tietoa. Välissä join munkkikahvit viihtyisässä Noarkissa, jota voi hyvin kehua. Pienoismallimaailmaan en jaksanut kuitenkaan tutustua. Porvoon jälkeen, Söderkullan paikkeilla rupesi taas energiat loppumaan mutta tauon kanssa jaksoi taas jatkaa matkaa. Kehä ykkösen pyörätien löytäminen Kontulan jälkeen oli jostakin syystä aivan ylivoimainen haaste, mutta siitäkin selvittiin. Kaksi sadan kilometrin matkapäivää meni siis ihan leppoisasti, ainoastaan takapuoli alkoi olla vähän hellänä loppua kohden.

Huomioita:

• Välipalat ovat mulle ihan avainasemassa pitkillä matkoilla. Tykkään lähteä liikkeelle ajoissa aamulla ja "hoitaa matkan alta pois" jatkuvan tankkaamisen periaatteella. Lämpimän ruoan voi sitten syödä aamupalalla ja/tai illallisella, lounasta ei oikeastaan matkalla edes kaipaa jos kilometrejä on vielä edessä useita kymmeniä. Pähkinöitä, leipää, banaania, välipalakeksejä... you name it, I've got it! Aivan erityistä herkkua on karjalanpiirakat sulatejuustoon kanssa.
• Venyttelyn merkitystä ei voi mitenkään liioitella, lihashuolto on ehdottomasti avainasemassa, jos haluaa miellyttävissä olosuhteissa jatkaa matkaa seuraavanakin päivänä. Nyt ainoa kipeä paikka koko matkalla oli oikeastaan niska ja mystisesti tuntonsa menettäneet oikean käden sormipari. Uusissa ajohanskoissa on selvästi vielä totuteltavaa.
• Sadan kilometrin päivämatkat ovat täysin toteutettavissa hyvällä ravinnolla ja lihashuollolla. Tavaksi on tullut, että 50-60 kilometriä menee kevyesti ja loppumatka pitää sitten puristaa väkisin. Periaatteessa pitempäänkin päivämatkaan on kaikki mahdollisuudet, mutta ilman reipasta myötätuulta en välttämättä lähde kokeilemaan onneani. Tämän reissun tarkoitus täyttyi siis hyvin, koska luottamus satasen matkoihin on nyt kova.
• Etusivulaukut olivat hyvä lisä varusteisiin. Tankolaukkua olen myös kovasti etsinyt, mutta 60-90 euron hinnat hirvittävät. Miten ne voi olla niin törkeän kalliita? Ei kyseessä ole kuitenkaan mikään tekniikkaihme ymmärtääkseni... Ensi viikon matkan aion tehdä ilman sitä, mutta toki seuraan markkinoita, milloin sopivan hintainen laukku tulee vastaan.

Seuraavat merkinnät sitten pitkän matkan jälkeen!

JK