Etappi 1: Länsi-Vantaa - Ruokjärvi

Päivä 1: 65 km, ajoaika noin 3,5 h, 0 euroa

Säätiedotus ei lupaa hyvää.

Olen ajoittanut lähtöni elämäni ensimmäiselle kunnon pyöräretkelle juuri sille perhanan päivälle, kun Venäjältä nousee vahva, koko Suomen läpi kulkeva saderintama. Myrskystä toki ei voi puhua, mutta harmaata pilvimassaa on sääkartta täynnä ja 9 m/s pohjoistuuli. Perkele. Mutta ei auta; kun on päättänyt lähteä, on lähdettävä.

Harmaasta ilmasta huolimatta raahaan pyörän pihalle ja tarkistan kiinnitykset huolella läpi. Etulaukut kunnossa, arvotavara oikealla. Takalaukut eivät heilu, teltta, makuualusta ja makuupussi tiukasti kiinni tarakan päällä. Vesipullot täytettynä. Muutama kellon vilkaisu ja syvä hengitys ja matkaan - voisin sanoa että ensimmäinen polkaisu oli jokseenkin tunteellinen, harvoin sitä aloittaa jotain, joka päättyy vasta 4-5 päivän päästä. Myöhemmin määränpäähäni päästyä huomasin myös viimeisen polkaisun olleen aivan erityinen. Nokka kohti Vihdintietä ja eteenpäin. Edes Vihdintien ja Kehä kolmosen risteyksessä autoineen täysin edessä olleet huoltomiehet eivät saa mieltäni negatiiviseksi; fiilis pysyy korkealla idän uhkaavista pilvistä huolimatta. Reippaasti eteenpäin tuttuja teitä Kaitalammelle asti, jolloin alkaa tuntematon. Tästä jos jatkan, en tiedä mitä edessä odottaa. En ole koskaan kulkenut ennalta suunniteltua reittiäni edes autolla, joten maastonmuodot ja pientareen leveys ovat ennalta tuntemattomia. 

Ensimmäisellä tauolla, myslipatukkaa ja juustoleipää sekä kartanlukua.

Suuntaan pyöräni porintielle. Jälkiviisaana tätä kirjoittaessa naureskelen onnettomalle reittivalinnalleni: Tarkoituksena oli polkea pari ekaa päivää paljon ja suoraan, mutta lopulta kävikin päinvastoin...

Kakkostien rekkaralli alkaa rasittamaan ajamista alusta alkaen. Tiesinhän toki että tie on varmasti raskaasti liikennöity, mutta intensiteetti yllättää silti. Vastaan puskeva 9 m/s vastatuuli ei ainakaan helpota matkan tekoa. Myöhemmin luen fillarifoorumilta, ettei tietä suositella pyöräilijöille ollenkaan - eikä itsekään tee mieli toistaa reittiä toista kertaa. Pikkuteitä sitten ensi kerralla! Parin tunnin ajelun jälkeen huomaan, että tien laidoilla varttia aikaisemmin alkanut riista-aita ei ota loppuakseen. Samalla ensimmäiset pisarat osuvat kypärän nokkaan. Aikani mietittyäni totean vaihtoehtoja olevan tasan kaksi:

1. jatkan päivätavoitteeseeni Forssaan asti hampaat irvellä raskaassa liikenteessä mahdollisesti märkänä (sadevaatteeni eivät kestä raskaa sadetta) vielä puolitoista tuntia, tai
2. ensimmäisen riista-aidan raon ilmestyttyä poistun tieltä, pistän pyörän pusikkoon, teltan pystyyn ja nukun vähintäänkin päiväunet.

Kun pari kilometriä myöhemmin näen oikealla olevan Ruokjärven risteyksen, tulee päätös suoraan jaloista pään oikeastaan edes tiedostamatta tapahtunutta: pusikkoon! Heti pysäköityäni hieman tiestä erilleen metsikköön tajuan hymyileväni, päätös oli selkeästi oikea. Vaikka kilometrejä ei tullut lähellekään päivätavoitetta sataa, on kelin ja reittivalinnan heikkouden vuoksi vain järkevää ottaa aikalisä. Teltta pystyyn vanhalle metsätielle, trangiaan liekki ja pasta-annosta tekemään. Vettä tihuttelee ja Ruokjärven vesi aaltoilee luotaantyöntävästi. Unohdan haaveeni järvessä uimisesta ja tyydyn vain pesaisemaan astiat ennen päiväunille menemistä.

Illalla herätessäni ropinaa on edelleen, ajatukset käyvät tielle palaamisessa mutta hautaan ne koska lämmin makuupussi houkuttelee liiaksi; matka on lähtenyt lopulta mukavasti liikkeelle, telttailu tuntuu kotoisalta ja kaikkihan on hyvin, päämäärään on enää viitisen sataa kilometriä eikä varsinaista kiirettä määränpäähän ole!

Luettuani kirjaa nukahdan yhdeksän maissa telttaani uudestaan täynnä positiivista energiaa huomista taivalta ajatellen. Tarkoituksena on poistua päätieltä ja korvata ainakin osa ensimmäisenä päivänä menetetyistä kilometreistä.

JK