Etappi 5: Lapua - Kalajoki

Päivä 5, 165 km, ajoaika n. 8 h, 15 €

Nukun aamulla pitkään. Edessä on täysi työpäivä: tarkoituksena on polkea pyörää koko päivä kohti määränpäätä, nähtävyyksiä ei etapilla pitäisi olla juurikaan tiedossa. Toki tauot on pidettävä, niistä ei pyöräilijä voi tinkiä. Telttakangas aurinkoon kuivaamaan ja trangialla aamuteet ja -puurot. Pääsen liikkeelle vähän ennen yhtätoista.

Hetkeä myöhemmin pääsen pois tieltä 19. En jää kaipaamaan ja tulevaisuudessa en taida sille autollakaan juuri poiketa. Kauhavan jälkeen huomaan yllätyksekseni, että uusi kulkuväyläni, tie 63, tie jota tulen satakunta kilometriä tänään polkemaan, on sekin yllättävän runsasliikenteinen. Erityisesti karavaanarit tykkäävät ajella tätä kautta, matkalla lienee useita leirintäalueita...?

Kortesjärvellä mieleni tekevi kahvia, mutta kartanlukuvirheen vuoksi olen juuri pitänyt tauon ennen taajaman alkua, joten päätän jatkaa Evijärvelle asti. Aurinko paahtaa takana päin, ei helle varsinaisesti haittaakaan, paitakin pysyy kuivana, mutta vettä kuluu ja sen perään täytyy tänään katsoa vähän tarkemmin, koska huoltoasemia on vain reilun tunnin välein. Huomaan, että tuntia eli 20-23 kilometriä kohden kuluu noin 7-8 desilitraa vettä taukoineen, joten sen mukaan mitoitan myöskin taukopaikkani. Matka Evijärvelle on jo melkoisen tuskainen, tie on yksitoikkoinen, mäkiä on vähän mutta ne ovat loivia ja pitkiä, nähtävänä on metsää ja peltoa, ei paljon muuta. Pohjanmaa on odotettuakin tylsempi ajaa.

Alkumatkasta tajusin häpeäkseni, että suomalaiset viljalajit ovat jääneet biologian tunneilla unholaan. Tuntikaupalla olen ohittanut upeita, monivärisiä peltoja - nyt Pohjanmaalla erityisen näyttäviä - mutta minkäsortin viljaa, sitä olen joutunut vain arvailemaan. Tietoa saa nykyään tilauksesta googlelta, joten lajeja tunnistamaan. Taukopaikan jälkeen on mukava, kun Pohjanmaan pelloista saa jotain tolkkuakin. Itsekseni pyöräillessä huomaan toistavani ääneen peltoja ohitellessa: "kas, kauraahan siinä kasvaa!" tai "onpa komiat tähkät ohrapellolla, siitä sitä kaljamallasta saadaan!". Muutenkin yksin ajellessa tulee välillä höpöteltyä sana siellä, sana täällä. Laulujakin tulee mieleen paljon: keskiviikon väsymyksessä päässä soi Dream Theaterin Burning my soul... Tiistaina auringon alkaessa viimeinkin paistamaan Punkalaitumella päässä rallatteli Rauli Baddingin Fiilaten ja höyläten... :)

Evijärvellä kahvitauko ensimmäisellä huoltoasemalla, josta myöskin pieni kauppanurkkaus löytyy. Muna-anjovisleipää ja munkkirinkeli ylihintaan, mutta eipä tuossa ole valittamista. Vähän jo odottelin, että Keski-Pohjanmaata pääsisi lukemaan kun kerran Kokkolan rajakin ylitettiin, mutta Ilkkaa joudun kuitenkin lueskelemaan. Vaasan Kalevan Kisojen keihäs on odotetusti otsikoissa, toivon ettei Pitkämäki loukkaa olkapäätänsä mielivaltaisen kisavalintajärjestelmän vuoksi.

Taukopaikalla radiomastolla. Edessä vielä noin 90 kilometriä...

Kartan mukaan Evijärven (siis sen järven) pitäisi näkyä tieltä Kaustista kohti edettäessä, mutta paskan marjat, tylsää ja mäkistä maastoa. Vettä hieman vain pilkahtelee kuusten välistä. Kaustisilla rikon päivän puolimatkan 80 kilometriä. Mielessä käy, että mikäs kiire se kotia on, voishan tuota tutustua paikkakuntaan, virittää teltta ja rallatella huomenna kotia toinen kasikymppinen... Mieli halajaa kuitenkin tutulle sängylle ja puulämmitteiseen saunaan, joten Nesteeltä nestettä pulloihin ja matka jatkuu kohti Ullavaa. Mistä muuten tietää olevansa lähempänä pohjoista kuin etelää? No siitä, että huoltoasemalla myydään Oulun Kärppien fanituotteita! Karttasovellus ei tunnista väliltä yhtään huoltoasemaa, joten säästelen nestettä parhaimpani mukaan, mutta matkalla on taas niitä pitkiä ja loivia mäkiä, joten tuskallista on. Energiaa kyllä piisaa, siitä olen pitänyt huolen jatkuvalla ruokailulla, mutta takapuoli alkaa olla arkana.

Yllätyksekseni kuitenkin vähän ennen Ullavan risteystä, olisikohan Korven kylässä, on iso k-market - huoltoasema, josta haen vielä limukkaa ja jäätelöä. Sokeritäydennys tulee tarpeeseen kilometrimäärän näyttäessä jo yli sataa. Hieman ennen huoltoasemaa nautiskelin metsätyömaan varjossa ja savessa ruisleipää säilykekalalla ja arvelen tämän ruokailun riittävän Kannukseen asti. Ullavassa ei siis tarvitse huoltsikkaa enää etsiä...

Sokerit alkavat vaikuttamaan ja ennen Ullavan poikkeuksellisen nautinnollisia maisemia siivitän pyörän vauhdikkaaseen lentoon. Ala-asennolla pääsee lujaa ja takapuolikin saa ansaitun lepotauon! Kannuksen risteyksessä yllätyn: matkaa vielä 32 kilometriä, oletin kartan perusteella sen olevan paljon vähemmän, mutta ei kait siinä, kello näyttää vasta kuutta ja olen jo kovastikin varma päämäärään jaksamisestani. Sokerit vaikuttavat edelleen, joten eteenpäin.

Matkalla Ullavasta Kannukseen ei montaa autoa tule vastaan, sen sijaan yksi motoristi on päättänyt testata ajokkinsa kiihtyvyysominaisuuksia illan hämärtyessä. Onneksi kuulen lähestyvän motorisoidun kaksirattaisen ja väistän tien laitaan ajoissa. Matkalla näen myös yhden koko reissun komeimmista nähtävyyksistäni, järven keskelle rakennetulta sillalta aukeaa komeat näkymät molemmin puolin keskellä ei-mitään. Aurinko paistaa jo kaukana lännessä ja tilanteen kauneus ja päivän pituus saavat hymyn huulille. Edessä on vielä viitisenkymmentä kilometriä päämäärään, mutta se ei mieltä lannista.

Kannuksen taajamakyltillä soitan saunanlämmityspyynnön päämäärään ja toisen puhelun Kannuksen sukulaiselle, josko hällä olisi ketjuöljyä lainata - kettinki alkoi kitisemään eilen. Helle vaatii ilmeisesti veronsa enkä tajunnut varautua moiseen ennen matkaa. Sukulaiselta saankin sekä öljyä, että mehulasin ja tuoretta mustikkapiirakkaa - hyvää palvelua matkamiehelle. En kuitenkaan jää sohvalle istumaan, koska edessä on vielä loppurutistus.

Lähes perillä, pari puhelua huoltojoukoille ja viimeiset rutistukset edessä...

Takapuolikin on jo sopivasti puutunut, joten viimeiset kympit saan polkea kivusta vapaana. Energiaa ei tosin enää ole kovin suureen nopeuteen ja viimeinen osuus on hiekkatietä, mutta tyytyväisenä matkan lähenevään päättymiseen otan aurinkolasit silmiltä ja nautin joka hetkestä. Viimeinen tie on ennalta hyvin tuttu, onhan täällä tullut tehtyä metsätöitä nuorempana, talojen ja tiluksien nimiäkin pystyy jo tunnistamaan. Tuo metsä kaipaa harvennusta, tuossa onkin taimet kasvaneet komiasti! Yhdentoista tunnin ajopäivä tekee pienistäkin asioista tärkeitä.

Viimeisen kilometrin suoralla tapahtuu suorastaan pienoinen ihme, kun jo laskemassa oleva aurinko paistaa suoraan, siis aivan suoraan edestäpäin silmiin laskeutuessani sitä vihoviimeistä mäkeä alas satukuntametriä ennen maalia. Metsäkaistaleet tien vieressä valoittuvat kauniin vihreiksi ja aurinko tekee retken viime hetkistä autuaat.

Tyytyväisenä raskaaseen päivään tervehdin koiraa ja saunanlämmittäjää ja hetken turinoinnin ja tavaroitten purun jälkeen irrotan liat kropastani aimo annoksella raikasta löylyvettä.

JK