Tänään tuli ajettua Länsi-Uudellamaalla kuutisenkymmentä kilometriä kauniissa kesäisessä ilmassa. Päätarkoituksena oli kai tutustua legendaariseen Kuninkaantiehen vähän tarkemmin, mutta matkasta tulikin seikkailu oman mielen ja fysiikan joustavuuteen.
Kirkkonummi, Jorvas, Luoma... kaikki kauniita ja pyörätiet hyvin hoidettuna. Kiva keskiviikko!
Ja sitten: Espooseen saapuminen. Miksi ihmeessä reitti Kirkkonummelta Kehä kolmoselle on tehty niin monimutkaiseksi? Tai jos ei monimutkaiseksi niin ainakin opastukseltaan ala-arvoiseksi? Viiden kilometrin matkaan meni sitten kivasti vähintään puoli tuntia, ennen kuin löysin itseni tutulta Turuntieltä. Perkeles!
Grilliltä tuli haettua lohturuokaa levottomalle sielulle, jolloin helteinen kuumuuskin puski viimein läpi. Koko alkumatka (40-50 kilometriä) tuli vedettyä melkein yhteen menoon paljon vettä juoden (ja pähkinöidä tasaisesti syöden), mutta masentunut mieli veti lopulta voimat pois. Sen verran eksyksissä oli koko mies, että tilauskin oli mitä sattui.
Matkan jatkuessa kotia kohti huomasin 10 minuutin taaperruksen jälkeen että energiavarastot olivat täyttyneet yllättävänkin reippaasti. Tuttuja teitä pitkin loppumatka kotiin menikin hujauksessa ja omia voimia ihmetellen.
Helle vie siis voimat herkästi pois jolloin taukojen merkitys korostuu veden juonnin ohella. Mikään yllätyshän tämä ei ole, mutta Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen unohtaminen on ymmärrettävää. Huomattavaa on, miten paljon pyöräilynautintoon vaikuttaa eksyminen. Hieno päivä meinasi mennä hukkaan muutaman väärän käännöksen vuoksi. Tästäkin pitää oppia jatkossa.
JK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti