Kuvan pyörät eivät liity kirjaan, kuva blogistin. |
Kirjan heikkous ja vahvuus onkin kerronnan jakamisessa; Faidroksen filosofiset ajatukset Laadusta ja sen määrittelemisen vaikeudesta vie valtaosan kirjan huomiosta ja varsinaiselle matkanteolle jää statistin rooli. Viisaita ajatuksia on toki välillä vaikeatakin seurata, mutta erittäin kiehtovia rakenteita Faidroksesta löytyy. Kirjassa pohditaan niin Einsteiniä, Aristotelestä kuin monille tuntematonta Poincaréakin. Esimerkiksi Faidroksen teot yliopisto-opettajana ja oppilaiden arvioinnin kritiikki osui ja upposi lukijaan täydellisesti. Toisaalta matkakertomus pyörän päältä (ja vaellukselta) oli erittäin kiehtovaa. Pirsig kuvaa matkanteon leppoisuutta ja autoilun henkisiä haittoja maukkaasti. Valitettavasti matkakuvaukset ovat lähinnä muutamia kappaleita siellä, muutamia täällä.
Itse moottoripyörän kunnossapidosta kirjassa ei kerrota erityisemmin, mutta moottoripyörä on ikään kuin jatkuvasti läsnä oleva objekti, jolla minäkertoja filosofiaansa testaa. Kuinka sinä suhtaudut moottoripyörän korjaamiseen? Kirjan ansioksi voidaankin lukea se, että se tuo yleensä varsin etäisenä olevan filosofian ajoittain erittäinkin maanläheiseksi asiaksi - asiaksi jolla meidän kaikkien tulisi maailmaa enemmän tutkia.
Kirjan tarinaa (tarinoita) ei ehkä kannata enempää avata juonipaljastusten pelon vuoksi, mutta kirja oli joka tapauksessa mainio esimerkki siitä, miten vaikeasta (ja ei-kaupallisesta) aiheesta voi kirjoittaa erittäin elävästi ja mukaansatempaavasti. Sopii erityisesti pimeisiin talvi-iltoihin, kun ulkona ei ole ylimääräisiä ärsykkeitä lukunautintoa pilaamassa. Klassikko jota voi suositella kaikille jotka haluavat elämäänsä todellista laatua.
Kouluarvosana: 9
Kiitämme: Arvokkaita ajatuksia, hyvä tarina, matkakertomus kiehtoi rinnalla
Moitimme: Matkakertomus jäi liian ohueksi
JK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti